maanantai 11. joulukuuta 2017

Teemun kirja miehille ja naisille, jotka haluavat ymmärtää miehiä

Kun kirja on kädessä

Olin jo ennen lukemista vaikuttunut Teemu Syrjälän kirjasta "Elinvoimaisen miehen kirja -Matkakertomus nykymiehelle, terveydestä, rakkaudesta ja seksuaalisuudesta". Kunnon kovakatinen kangaspintainen kirja, jonka sivut ovat yhtä jykevät kuin kirjan kirjoittaja ja kirjan tekstikin. Ei mitään liirumlaarumpaperia. Tai sisältöä.

Kuvat. Ne ne todella tekevät vaikutuksen. Upeita kuvia Teemusta ja pohjoisen luonnosta. Tämä kirja on yksi visuaalisesti kauneimmista kirjoista, jonka tiedän. Sivut ovat kauniin sävyisiä ja kuvat on käsitelty taitavasti, harmonisesti.

Miehillä ja naisilla on erilaiset tarpeet ja roolit

Koska miehet ovat naisten mielestä yhtä outoja olentoja kuin naiset miesten mielestä, olen jo aikaisemmin elämässäni tehnyt kurkistusta heidän elämäänsä ymmärtääkseni heitä paremmin lukemalla kirjoja ja tietenkin havainnoimalla heitä heidän luontaisessa ympäristössään. Oppimiseen on kuulunut myös erilaisia kenttätestejä. Olen erityisesti pitänyt mm. John Grayn Mars ja Venus-kirjoista, koska ne sopivan yleistävällä tavalla selittävät eroja miesten ja naisten välillä ja esittävät käytännön ehdotuksia miten marsilaiset ja venuslaiset voisivat, ei vain oppia jotenkuten pärjäämään keskenään, vaan jopa kukoistamaan yhdessä.

Teemu Syrjälä TEDX, Otaniemi. Lähde: Facebook

Teemun kirjasta löysin monia samoja elementtejä. Vaikka kirja on erityisesti miehille suunnattu, mielestäni kaikkien naisten tulisi lukea se. Teemu esittää siinä pyyteettömän rehellisesti varmasti monille hyödyllisiä käsityksiään ja oivalluksiaan miesten avuksi. Samalla naisetkin voivat oppia ymmärtämään ja tukemaan elämänsä miehiä: veljiään, aviomiehiää, isiään, poikiaan, ystäviään. Toki sydäntietoiset ja tunneälykkäät nykymiehetkin pyrkivät myös puolestaan ymmärtämään elämänsä naisia, mutta tämä kirja on kunnianosoitus nimenomaan miehille, heidän omalle henkilökohtaiselle sankaritarinalleen ja polulleen.

Miesten ja naisten "selittäminen" on taitolaji, sillä sen lisäksi että miehet ja naiset ovat keskenään erilaisia, he ovat myös yksilöinä erilaisia. Mielestäni Teemu on osannut erinomaisesti ottaa tämänkin huomioon. Ei kirjassa mitään valmiiksi pureskeltua tarjota, mutta ajatuksia tutkittavaksi, jotta omalle tietoisuutensa ja ajattelunsa laajentumiselle olisi hyvää ruokaa.

Ei ehkä kaikille, ainakaan vielä

Kirja sopii varmasti hyvin erilaisille miehille, mutta voisin kuvitella, että miehet jotka ovat kasvutarinansa jossakin kipeässä ja vaikeassa vaiheessa, vaiheessa jossa he vielä eivät ole valmiita päästämään irti ympärilleen rakentamista kovista puolustuspanssareistaan eivätkä ole valmiita siirtymään eteenpäin, kirja saattaisi herättää torjuntareaktion tai sitten ei vain kiinnosta yhtään. Niinhän se on kuitenkin kaikessa merkityksellisessä ja mielekkäässä kirjoittamisessa, sen olen itsekin huomannut. Jos pyrkii miellyttämään aivan kaikkia ja alkaa siksi kirjoittamaan mauttomasti, hajuttomasti ja värittömästi, lopulta ketään ei enää kiinnosta. Teemun teksti on kaikkea muuta kuin mauton, hajutonja väritön. Se on väkevää, viisasta, myötätuntoista ja sen lisäksi myös hyvin käytännöllistä.

Voisin myös kuvitella, että naiset, joilla on miehiä vastaan paljonkin hampaankolossa, saattavat ärsyyntyä joistakin kirjan yksityiskohdista. Silloin on kenties hyvä tutkailla sisintään. Mihin kohtaan siellä osui ja mistä se kertoo? Jotkut kirjan piirteet saattaisivat myös ärsyttää niitä ihmisiä, jotka eivät ole ihan vielä ymmärtäneet, ettei tasa-arvon tarvitse tarkoittaa sitä että kieltää oman sukupuolensa yksilölliset ja erilaiset tarpeet tai kokee ne vioiksi tai heikkouksiksi. Kirja ei välttämättä myöskään juurikaan ota kantaa niiden yksilöiden tilanteeseen, jotka kokevat sukupuolensa suhteen olevansa jotakin muuta kuin selvästi naisia tai miehiä.

Pieniä makupaloja

Teemun kirja varmasti kiinnostaa monia! Se on niitä kirjoja jotka herkästi ahmittaisiin siltä seisomalta. Jo sen ensimmäisiltä sivuilta havaitsin, että tässä tulee tuhti paketti eikä tätä kirjaa kannata lukea vain nopeasti ahmien läpi vaikka mieli tekisi. Kannattaa makustella sen ajatuksia. Niinpä hain alleviivaustussin ja kävin sen kanssa tekstiä läpi. Tässä joitakin alleviivaamiani kohtia:

"--suurien tunteiden, kuten surun ja vihan kohtaaminen vaatii vahvaa emotionaalista voimaa."

"Ethän takerru sanaan "todellinen mies", jota me kaikki olemme tietysti myös automaattisesti. Tässä kirjassa tarkoitan ilmaisulla sitä suurinta potentiaalia, jota voimme miehinä ilmentää."

"Matkamme on merkityksellisempi kun kysymme: Mitä minä voin antaa heimolleni?"

"Ehdotan eri maailmojen yhdistämistä. Henkisyys intuitio ja kehollinen viisautemme voi tukea loogista, järjestelmällistä ja tieteellistä tapaamme nähdä maailma."

"Meidän miesten täytyy jättää äitimme taaksemme ja löytää oma voimamme. Mikäli kumppanini määrää kaapin paikan, se kertoo, etten pysty tekemään sitä itse. Mikäli ottaisin vastuun ja hallinnan, ei kumppanini sitä tarvitsisi tehdä. Mutta jollen pysty sitä ottamaan, tulevat kaikki ympärilläni haastamaan minua, koska en pysty seisomaan omilla jaloillani. "Äidillä" tarkoitan sitä jatkuvaa hyväksyntää, jota ehkä haemme naisilta"

Heimon kokoajalla on varaa antaa estradia muillekin

Olen oppinut tuntemaan Teemu Syrjälää ihmisenä, joka kokoaa ympärilleen heimoa, niin miehistä kuin naisista. Tästä todisteena mm. hänen Youtube-kanavansa, jolla hän haastattelee lukuisia kiinnostavia ihmisiä "Tarkastelussa ihminen"-videosarjassaan. Hänen tapansa keskustella ja haastatella on hyvin oivaltava ja äärimmäisen lempeä ja silti skarppi. Kirjaansakin Teemu on sisällyttänyt useita kiinnostavia kirjoittajavierailijoita, kuten Sami Sundvik, joka kertoo ravintolisistä ja Karita Palomäki, joka kertoo miehistä, tunteista ja sisäisestä lapsesta.
                                 
Teemu Syrjälä ja Karita Palomäki, lähde kuvakaappaus Facebook
Yksi kirjan mielestäni upeimmista sanomista Teemulta on kuuntelemisen tärkeys. Siitä Teemu on itse hyvä esimerkki. Maailmassa on ihan tarpeeki yksin sooloilijoita jotka ennemminkin hajottavat ja hallitsevat kuin kokoavat yhteen. Teemu näyttää mallia yhteen kokoamisesta, heimon luomisesta. Niin videoillaan kuin kirjassaankin. Me kaikki tarvitsemme heimon. Mies tarvitsee heimon, jota varten hän tekee mitä tekee, eikä vain itselleen. Olemme kuin muurahaisia, yhteisöllisiä otuksia, kaikki ihmiset.


kirjan sisältö


Kirja on niin täynnä kiinnostavia makupaloja, että jos jatkan niiden tarjoilemista tässä kirjaesittelyssä, tulen kohta jo paljastaakseni liikaa. Kirjan sisällysluettelo kuitenkin kertoo kiinnostavia ja olennaisia teemoja siitä, mitä kaikkea kirjassa käsitellään. Voit kenties myös sen perusteella päättää, lisäätkö kirjan lukulistallesi. Minulla on tunne, että lisäät. Kenen muun haluaisit kirjan lukevan?

Esipuhe

Alkusanat

Osa 1; Elämällesi suunta: Mitä on elinvoimaisuus, Matkaan lähteminen, elämällesi suunta, kysymykset joita kysyä

Osa 2; Elinvoimainen mies: Täydellisen ruokavalion metsästys, perinteinen vai moderni ruokavalio, nopeasti vai hitaasti, täydellinen ruokavalio, rasva, aminohapot, hiilihydraatit, vieraskynä Sami Sundvik, hormonit hyrräämään, testosteroni, kasvuhormoni, insuliini, estrogeeni, kortisoli, kokonaisuuden tasapainottaminen, uni, stressin hallinta, vähennä stimulanttien saantia, vuorokausirytmitys, kylmä vesi, kuuma, D-vitamiini, feromonit, flow, liike ja läsnäolo, vieraskynä Johannes Hattunen

Osa 3; Mies, luonto ja merkityksellisen elämän piirteet: Miehen piirteet, antelias, irtipäästämisen taito, rehellisyys, oma polku ja voima, omista elämäsi-vastuu, itseluottamus ja ylpeys, hengitä maahan asti-hengitä koko kehollasi, luota heimoosi-löydä miehet elämääsi, kiitos, vastaanottaminen, luottamien

Osa 4; Parisuhteita, seksuaalisuutta ja kaiken antavaa rakkautta: Kuuntele, miehen rooli, parisuhde ja polariteetti, vieraskynä Kirsi Ranto, myös miehiin sattuu, kipu, tunteet, vieraskynä Karita Palomäki, isäksi tulemien, mitä voimme tehdä isinä, elämän oppikoulu, vieraskynä Tony Dunderfelt, seksuaalisuus, seksiä vai sielunyhteyttä, vieraskynä Mitra Vasara, miehet ja porno, mies ja impotenssi, vieraskynä Aaro Löf, Vieraskynä Nanna Valli

Päätössanat

lauantai 2. joulukuuta 2017

Kilokaupalla ravintolisiä, kottikärrylliset terveyssapuskaa, mutta entäs ruoansulatusentsyymit?

Hiljattain yksi ihana asiakkaani näytti minulle laboratoriotutkimustensa tuloksia. Rauta-arvot olivat nousseet ja vielä aika lyhyessä ajassa. Kysyin, että käytitkös sitä rautavalmistetta jota suosittelen? Ei hän vielä ollut saanut hankittua ihan kaikkia suosittelemiani tuotteita, mutta ruoansulatusentsyymit hän oli ottanut käyttöön.

Ruoansulatuselimistö


Ruoansulatus on aika tärkeä asia. Me olemme putki. Aika hieno ja monimutkainen biokemiallinen ja biomekaaninen putki, mutta putki kummiskin. Putken ulkopinta on osin karvainen, siinä on kaikkia erilaisia laaksoja ja kukkuloita ja erikoisia ulokkeita kuten sormet, korvat, nenä ja vielä näitäkin hassumpia härpäkkeitä. Putken ulkopinta on siis iho, suurin elimemme.

Putken sisäpinta on mahasuolikanavamme. Se vasta erikoinen on, ja pitkä. Jopa 9 metriä jos sen ottaisi ulos ja suoristaisi. Jos kaikki sen poimut, kurtut ja imeytymispinta levitettäisiin, se olisi vähintään tenniskentän kokoinen. Putken sisäpinta alkaa suusta, jatkuu nieluun, sieltä ruokatorveen, joka johtaa mahalaukkuun, joka puolestaan jatkuu ohutsuolena jossa on kolme osaa: pohjukaissuoli tyhjäsuoli ja sykkyräsuoli. Ohutsuoli jatkuu paksusuolena jonka alkupäässä on umpisuoli, johon on liittyneenä umpilisäki. Sitten on vuorossa nouseva paksusuoli, poikittainen paksusuoli, laskeva paksusuoli, sigmasuoli, peräsuoli ja peräaukko.

Ruoansulatuselimistöön kuuluu myös suussa sylkirauhaset, vatsaontelossa maksa ja sappirakko sekä vatsalaukun tuntumassa majaileva outo pitkulainen löllykkä elin, haima. Aika iso osa ihmisen sisuskaluista siis osallistuu ruoan käsittelyyn, jotta siitä saadaan ravintoaineita talteen ja loput pynnätään sitten jätöksinä ulos.

Nieleminen on hieno mekanismi. Kurkunkannen sulkeutumisella nieltäessä varmistetaan että ruoka menee ruokatorveen eikä keuhkoputkeen. Mahalaukussa on sekä ylempi että alempi sulkija, joka mahdollistaa sen ettei sieltä roisku hallitsemattomasti hapanta tavaraa ylöspäin (ei ainakaan pitäisi, eikä olisi suotavaa) eikä toisaalta lähde eteenpäin pohjukaissuoleen aivan ennenaikojaan. Sulkija on myös ohutsuolen ja paksusuolen liittymäkohdasta. Paksusuolesta ei tavaran enää pitäisi päästä falskaamaan takaisin ohutsuoleen. Sulkijalihaksia on myös peräaukossa, joista sisemmän antaessa periksi tunnemme tarpeen päästä pöntölle istuksimaan ja ulointa voimme (toivon mukaan) itse säätää jotta voimme tietyissä rajoin päättää tämän toimituksen ajankohdan silloin kun kaikki toimii kuten pitää.

Tahdonalaista toiminta on siis suuontelossa ruoan pureskelun suhteen ja ruoansulatuskanavan aivan loppupäässä. Muu on pitkälti automatisoitua hermoston ja hormonitoiminnan ohjaamana. Mekaanisen liikettä tapahtuu koko matkalta prosessissa: pureskelu suussa ja sitten mahasuolikanavan peristaltiikka eli ruokamassan puristelu ja eteenpäin vieminen. Lopuksi pitää vielä aktiivisesti poistaa ylimääräinen tavara. Ummetuksen kohdalla tämä voi olla kovaa työtä ja tuskaa, ripulin kohdalla hyvinkin vaivaton ponnistelu.

Ruoansulatus

Ihmisellä, jolla ruoansulatus toimii optimaalisesti, ruoan sulatus alkaa jo suussa, jossa syljen amylaasi-entsyymit alkavat hajottaa syömäämme tärkkelystä. Syljessä on myös hieman rasvaa hajoittavaa lipaasientsyymiä.  Hampaat pureskelevat ruoan ja mm. kieli siirtelee ruokamassaa jotta se pyörii suussa niin hyvin että tulee kauttaaltaan pureskelluksi. Paitsi jos hotkit pureksimatta kunnolla ja huuhtelet puutteellisesti pureskellun massan vaan äkkiä alas jollakin ruokajuomalla. (Et kai vaan tee näin?) Hyvin pureskellussa ruoassa on hyvin pinta-alaa ruoansulatusentsyymeille pilkkoa ruokaa siihen muotoon, että se voi imeytyä elimistön käytettäväksi.

Kun ruokamassa kulkeutuu ruokatorvea pitkin mahalaukkuun siellä muodostuva suolahappo alkaa jo pehmittämään mm. proteiiniruokaa sulavampaan muotoon. Suolahappo myös aktivoi pepsiiniä, joka jatkaa proteiinien sulattamista. Pieniä määriä lipaasiakin erittyy mahanesteeseen rasvaa  hajottamaan. Syljen amylaasientsyymin vaikutus jatkuu jonkin aikaa mahalaukussa, mutta vaimenee siellä muiden mahanesteen entsyymien vaikutuksesta.

Mikäli tärkkelyspitoinen ruoka ja esimerkiksi hedelmät jäävät pitkäksi aikaa muun ruokamassan kanssa nalkkiin mahalaukkuun, ruoansulatus voi heiketä ja voi esiintyä vatsaoireita kuten turvotusta, kipuja ja suolikaasujen runsasta muodostumista. Tätä tietoa voi käyttää hyväkseen ja syödä hedelmät vain tyhjään mahaan ja pitämällä tärkkelyspitoinen ruoka eri aterialla kuin proteiinit. Tätä yhdistelysääntöä hyödyntämällä monet ovat päässeet epämääräisistä vatsavaivoistaan ja heidän ruoansulatuksensa toimii paremmin. Joskus parhaat konstit ovat ilmaisia tai lähes ilmaisia!
     
                                
Ruoansulatus jatkuu ohutsuolessa. Maksa truuttaa sinne sappinestettä, joka on konsentroituneena sappirakkoon ja tämä neste auttaa emulgoimaan rasvan, jolloin sen imeytymispinta-ala kasvaa. Haimanesteessä on lipaasia, joka edelleen pilkko rasvoja. Haimanesteessä on myös erilaisia proteiineja pilkkovia entsyymejä, jotka jatkavat suolahapon ja pepsiinien aloittamaa pilkkomista. Haimanesteessä on myös hiilihydraatteja pilkkovia entsyymejä. Viimesilaus ravintoaineiden pilkkoutumiseen tapahtuu poimuisessa ja nukkapintaisessa ohutsuolen pintakerroksessa, jossa ravintoaineista tehdään niin pieniä, että ne voidaan kuljettaa pintasolun läpi elimistöön. Ohutsuolikin on siis ruoansulatusentsyymejä muodostava elin. Jotkut pienimmät ravintoaineet kulkeutuvat kehomme käyttöön solujen väleistä. Suurin osa ravintoaineista kootaan suolistosta porttilaskimoa pitkin ensin maksan esikäsiteltäväksi ja sieltä annosteltavaksi edelleen verenkiertoa pitkin muualle kehoon. Valtaosa rasva-aineista pakataan kuitenkin lipoproteiinipartikkeleihin, jotka kulkeutuvat elimistöön imunestekierron mukana. Aika monimutkainen, mutta nerokas järjestelmä, vai mitä?

Mikä häiritsee nykyihmisen ruoansulatusta?

Koko tätä hienoa orkesteria ohjataan siis ruoansulatushormoneilla ja hermoston toiminnalla. On lukuisia asioita, jotka saavat nykyihmisen ruoansulatuksen toimimaan epätahdissa ja heikosti ja tämä johtaa mahasuolikanavan epätasapainotilaan ja ravintopuutoksiin. Mm. virheravitsemus, stressi, toksiinit (ympäristömyrkyt, ruoasta peräisin olevat myrkyt, hometoksiinit, amalgaamien elohopea), lääkitykset (mm. vatsansuojalääkkeet, antibiootit), suolistotulehdukset, mahalaukun tulehdukset (mm. helico-bakteeri), haavaumat ja surkastuminen (atrofinen gastriitti), erilaiset rasitus- ja sairaudentilat (burn out, traumaattiset tapahtumat, ylikunto, kilpirauhasen vajaatoiminta, anoreksia yms.) ovat syypäitä tähän.

Mistä tietää, onko ruoansulatus pielessä?

Joskus ulosteessa saattaa näkyä sulamatonta ruokaa, joskus tavara saattaa kellua pöntössä merkkinä siitä että rasvat eivät ole sulaneet ja imeytyneet, mutta usein voi olla varma että ruoansulatus on pielessä jos on stressiä tai jonkinlainen pitkäaikainen kehon, mielen tai molempien rasitustila, sillä stressi huonontaa ruoansulatusta täydellä varmuudella. Stressiä on myös kova ja usein toistuva liikunta. Siksi aktiiviliikkujilla on usein vatsavaivoja varsinkin jos syödään liian vähän eikä ole tarpeeksi lepopäiviä treeniaikatauluissa.

Hiuksista, kynsistä ja ihosta näkyy usein myös herkästi heikon ruoansulatuksen tuloksena syntynyt ravintopuutos. Hiuksia saattaa lähteä enemmän kuin tavallisesti ja hiusten laatu saattaa muuttua tai huonontua. Kynnet saattavat heiketä ja muuttua erilaisiksi. Iho saattaa kuivua, herkistyä, muuttua ihottumaiseksi tai elottomaksi. Ruoansulatus- ja suolisto-ongelmat voivat tuottaa myös aknea ja hormonaalisia epätasapainotiloja.
                          
Ruoansulatusongelmat johtavat toki myös erilaisiin vatsaoireisiin, mutta vaikuttavat välillisesti myös väsymystä tuottaen. Vaikutus voi kohdistua myös aivoihin, jolloin voi tulla muutoksia kognitiivisissa kyvyissä ja mielialan säätely voi vaikeutua.

Usein heikentynyt ruoansulatus on kuin sormenjälki. Sen voi tunnistaa monista eri piirteistä, kokonaistilanteesta.

Miten tukea ruoansulatusta?

-Stressin ja liikarasituksen välttäminen
-Riittävä lepo
-Ravintotiheä ja monipuolinen, mahdollisimman yksilöllisesti juuri sinulle sopiva ruokavalio
-Riittävä pureskelu ja rauhassa syöminen
-Proteiinien ja tärkkelysten pitäminen eri aterioilla esim. siten että päivän ensimmäiset ateriat ovat VHH-tyyppisiä ja esim. päivän viimeinen ateria tärkkelyspitoinen sisältäen myös mm. kasviksia, marjoja ja hieman jotakin luonnollista ja terveellistä rasvaa. Tärkkelystä voidaan tarvita myös liikuntasuoritusten yhteyteen.
-Ruoansulatusentsyymien käyttö päivän pääaterioilla. Valmisteita on runsaasti markkinoilla. Kannattaa kysyä suosituksia pätevältä luontaistuoteneuvojalta tai fytonomilta tai ravitsemusasiantuntijalt, jonka koulutukseen ravintolisät ja luontaistuotteet kuuluvat (mm. Suomen Ravintoterapiayhdistyksen nettisivuilta lyötyvät asiantuntijat). Nämä valmisteet sisältävät erityyppisiä ravintoaineita pilkkovia ruoansulatusentsyymejä.
-Jos proteiinien sulaminen on erityisen ongelmallista, voi kyse olla myös puutetellisesta suolahapon erittymisestä, jolloin voidaan käyttää lisäksi suolahappovalmisteita. Kaisa Jaakkolalla on tästä aivan erinomainen kirjoitus blogissaan: http://kaisajaakkola.com/2012/02/vatsahappotesti/
-Probioottiset valmisteet, kuten maitohappobakteerivalmisteet, Boulardii-valmisteet ja maaperäbakteerivalmisteet ovat usein myös avuksi. Tosin jos henkilöllä on ohutsuolen mikrobiston liikakasvua, nämä tuotteet saattavat pahentaa vatsaoireita. Tällöin ongelmia usein pahentavat myös varsinkin sokeri ja fermentoidut eli hapatetut ruoka-aineet ja juomat. Jos tällaisia ongelmia ilmenee, kannattaa kääntyä funktionaaliseen lääketieteeseen perehtyneen lääkärin tai ravitsemusammattilaisen puoleen.
-Ruoansulatusta voi toisinaan helpottaa myös esim. yrttivalmisteilla kuten nk. ruotsintipoilla tai ottamalla tavaksi juoda ruokailun yhteydessä veteen sekoitettuna pari ruokalusikallista luomulaatuista pastöroimatonta omenaviinietikkaa. Jos sinulla ei ole ongelmia alkoholin käyttösi kanssa tai esim. lääkitys, raskaus tai jokin seikka terveydentilassa ei estä kohtuullista alkoholinkäyttöä, voi joskus raskaamman aterian jälkeen ottaa pienen tujauksen yrttilikööriä. Sekin usein edistää ruoansulatusta, mutta tätä konstia ei kannata ottaa säännölliseen käyttöön, ettei alkoholinkäytöstä syyttä suotta tee säännöllistä tapaa elämäänsä.

Älä jätä ruoansulatusta huomiotta!
Moni valistunut nykypäivän ihminen on jo hyvin perillä siitä että suoliston tasapaino ja laadukas terveellinen ruoka ovat avainasemassa terveessä hyvässä elämässä ja siinä että toivutaan ja parannutaan erilaisista terveysongelmista. Silti ruoansulatus saattaa siinä kaikessa jäädä vielä hieman heikolle huomiolle. Saatetaan syödä todella terveellisesti ja kaapit saattavat olla täynnä erilaisia ravintolisiä ja terveyttä tukevia yrttivalmisteita. Tämä kaikki hieno aines saattaa kuitenkin osin, jopa suurelta osin mennä hukkaan jos ravinnon pilkkoutuminen ja imeytyminen suolistosta on heikkoa. Siksipä joskus ensisijaisin ja tärkein tuote, joka tulisi hankkia onkin purkki ruoansulatusentsyymejä. On toki tärkeä sitten miettiä myös niitä tekijöitä, jotka omassa elämässä sitä ruoansulatusta voivat häiritä.