Ajatuksia siitä miksi lapset on levottomia eikä opi

Lapset, levottomuus, tarkkaavaisuushäiriöt, keskittymisongelmat, käytösongelmat, oppimisvaikeudet yms.. Tulenarkoja keskustelunaiheita ja ymmärrettävistä syistä. Edellä mainitut väsyttävät ja turhauttavat vanhemmat, yleensä nimenomaan äidit ja saavat aikaan melkoista härdelliä perheissä ja yhteiskunnassa, kuten päiväkodeissa ja kouluissa. Millainen on lapsen tulevaisuus varsinkin kun nykyään työmaailma odottaa että ihmiset olisivat jotakuinkin robottimaisia yli-ihmisiä? Mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon ja mistä voisi olla apua? Aihe on laaja enkä väitä tietäväni siitä kaikkea, mutta koska minua kiinnostaa auttaa monenlaisia ihmisiä ja myöskin lapsia ja lapsiperheitä, työnnän nyt minäkin lusikkani soppaan, tykätään siitä sitten tai ei. Opintoni kattavat aihetta kuitenkin laajasti ravintoterapeuttisesta ja funktionaalisen lääketieteen näkökulmasta käsin. Myös asian henkiset ja sosiaaliset puolet kiinnostavat minua.

aloitetaan eräällä tarinalla:

Olipa kerran pikkupoika, joka oppi aikaisin sekä puhumaan, että kävelemään. Hän saattoi joskus saada huuto- ja raivokohtauksia jossa huusi niin että pää tuli siniseksi ja äiti paniikkiin. Hän oli joka tapauksessa oikein ihana ja valloittava, kiva pieni poika. Joskus hän oli väkivaltainen päiväkodissa ja tämä huolestutti ja kauhistutti kovasti pojan vanhempia. Koti oli kuitenkin ihan tavallinen fiksu ja rakastava koti, jossa lapsia pidettiin paljon hyvänä ja heidän kanssa vietettiin aikaa. Heille myös luettiin ja katsottin etteivät lapset viettäneet liikaa aikaa television ääressä. Perustarpeista tottakai huolehdittiin ja opetettiin oikean ja väärän eroa.

Koulussa pojalla oli liian helppoa ja hänestä tuntui todella vaikealta istua paikallaan ja olla hiljaa. Hän päästeli lähes koko ajan jotain ääniä ja halusi huomiota. Opettaja motkotti jokaisesta pienestäkin asiasta, kuten siitä jos poika istui vinossa. Sitten perhe muutti toiselle paikkakunnalle, jossa poika sai istua luokassa miten päin tahtoi. Hän tuli tottakai myös hieman vanhemmaksi ja kypsemmäksi. Saatuaan luvan siihen ettei tarvitse olla koko aikaa paikallaan, koulunkäynti alkoi kiinnostamaan ja lopulta poika meni yläasteelle lähes kympin keskiarvolla. Tavallaan myös pojan rooli uudessa luokassa oli erilainen. Hän pääsi aloittamaan ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Myös opettaja suhtautui häneen toisella tavalla kuin edellinen. Asioihin varmasti vaikutti myös se, että pojan ravitsemukseen alettiin kiinnittämään parempaa huomiota ja poika sai mm. rasvahappovalmisteita ravintolisinä. Kuitenkin, miten pojan koulunkäynnin olisi käynyt jos hän olisikin jatkanut vanhassa koulussa?

Jotkut asiat saattoi olla ennenvanhaan paremmin?

Ehkä ennen oli helpompi sellaistenkin työllistyä ja elättää itsensä jotka nykytermejä käyttääkseen ovat ehkä osatyökykyisiä tai vajaakuntoisia tai yhteiskuntaan heikosti sijoittuneita? Osa leimattiin jopa heikkolahjaisiksi vaikka he nykytermien mukaan olisivat ennemminkin eri tavalla oppivia. Nykyään työelämän vaatimukset on niin kovat, asuminen ja ruoka niin kallista että Suomessa ei ole enää varaa olla ns. vaatimattomampaa työtä työtä tekevä, jolla on ollut koulussa aikanaan vaikeaa oppia ja jaksaa olla "kunnolla". Tunnen monia aikuisia ihmisiä, joista tuli ihan kunnon tyyppejä ja jotka sijoittuvat työelämään vaikka he oli esim. niitä "häirikköjä" koulussa, jotka sai opettajat, koulukuraattorit sun muut itkemään tai raastamaan tukkaa päästään.

Kaikki ei ole vain geeneistä kiinni tai siitä onko sinulla diagnoosina ADHD, ADD tai aspergerin syndrooma vai oletko jäänyt vaille diagnoosia. Älkää ymmärtäkö väärin. Toki näilläkin diagnooseilla on oma paikkansa ja tarkoituksensa, mutta mitä jos ne joskus määrittävät liikaa tai estävät löytämästä ratkaisuja? Mitä jos diagnoosien annetaan leimata liikaa ihmistä tai ihminen itse otaa ne tarpeettoman rajoittaviksi tekijöiksi elämäänsä? Diagnoosit saattavat olla suojaksi, mutta ne saattavat myös olla vankila.

Tunnen myös niitä jotka ovat jääneet sairaseläkkeelle tai työttömiksi erinäisten ongelmien takia. Arvostettavia, persoonallisia ihania ihmisiä, joilla olisi niin paljon annettavaa, että ihan pakahduttaakin ajatella. Kuinka paljon me hukkaammekaan ihmisten potentiaalia? Tosin kaikki se ihana potentiaali ei mene toki hukkaan jos sitä ei valjasteta työelämän ja rahan palvelukseen. Muunlaisellakin potentiaalilla on arvonsa. Ihminen on arvokas itselleen, lapsena, vanhempana, sisaruksena, ystävänä, naapurina, vertaistukihenkilönä, tuntemattomana vastaantulijana jonka kanssa vaihdat lauseen pari.

Millaisten asioiden kanssa painitaan?

Kuka hoitaa, kuka maksaa, millaista tukea pitäisi saada lapselle, kuka auttaisi tappelemaan kunnan tai kaupungin kanssa siitä että lapsi saa lakisääteiset tuet ja palvelut, voiko tähän vaikuttaa ruokavaliolla tai ravintolisillä tai luomalla ympäristöä ja elämänrytmiä jotenkin erilaiseksi? Jos äiti hermostuu, lapsikin hermostuu ja kohta kaikki hermostuu ja sitten syödään sokeria ja saadaan illaksi aikaan kolmas maailmansota.. Olen nähnyt tällaista ja kuullut ja lukenut tällaisesta.

Geeniperimä, aivovauriot kuten hapenpuute syntymässä, raskaudenaikaiset äidin terveysongelmat, imettämättömyys joko jonkun lääketieteellisen syyn vuoksi tai oikeanlaisen tiedon ja tuen puutteen vuoksi, keisarinleikkaus, infektiokierteet, suolistomikrobiston epätasapainotila, ruoansulatusongelmat, ruoka-aineallergiat ja -yliherkkyydet, stressi, rokotevauriot, sisäilma-altistukset, krooniset infektiot, hormoniepätasapainotilat... Lasten levottomuuteen, oppimisvaikeuksien ja muiden sen kaltaisten haasteiden takana voi olla monenlaista ja tottakai jokaisen perheen ja lapsen tilanne on otettava huomioon yksilöllisesti.

Mistä voisi olla apua?

Aina kun etsitään apua, olisi hyvä pyrkiä uskaltautumaan ensin käymään läpi ideariihi. Kartoitetaan vaihtoehtoja rajaamatta niitä vielä siinä vaiheessa. Etsikää tietoa kaikenlaisista erilaisista vaihtoehdoista. Niistäkin jotka tuntuvat huuhaalta tai oudoilta tai sellaisilta jotka eivät ole toteutettavissa. Kirjatkaa nämä vaihtoehdot ylös. Niitä voi kysellä myös vaikkapa Facebookin hyvinvointi- ja terveysaiheisissa erilaisissa ryhmissä.

Sitten on aika ajatella riittävän laajasti. Mitkä kaikki mahdolliset tekijät juuri sinun lapsesi elämässä voivat hänen haasteisiinsa vaikuttaa? Onko elämä liian kiireistä ja levotonta ja tarvitaanko tämän vuoksi elämänmuutoksia. On kysymys niinkin tärkeästä asiasta kuin lapsesti terveydestä, hyvinvoinnista ja tulevaisuuden näkymistä, hänen pärjäämisestään ja elämänlaadustaan. Onko eläminen liian kallista? Pitäisikö vaihtaa vaatimattomampaan autoon ja asuntoon? Pitääkö laskea elinkustannuksia jotta jää enemmän aikaa rauhassa olemiselle ja ajanviettoon perheen kanssa? Myös siihen, että vanhempana pidät itsestäsi huolta. Pitääkö vähentää harrastuksia ja muita ramppaamisia? Näytteleekö kännykät, televisiä ja tietokone liian isoa roolia? Ne ovat liikaa käytettynä haitaksi lasten ja nuorten kehittyville aivoille ja hermostolle. Kuka teillä määrää? Koneet, vai te vanhemmat? Ruutujen sinivalo iltaisin häiritsee melatoniinin muodostumista ja mitä herkempi ihminen, sen pahemmin erilaiset ihmisperäiset sähkömagneettiset kentätkin häiritsevät hermostoa ja biokemiaa, niin lapsilla kuin aikuisilla.

Havainnoi, mitä lapsesi on tehnyt ja mitä hän on syönyt kun oireet pahenevat. Usein haittaa tekevät sokeri, valkojauhotuotteet, lisäaineet, gluteeni ja maitoproteiini. Myös epäsäännöllinen ruokailu, napostelut ja epäedullisesti koostetut ateriat häiritsevät. Monien oireilujen taustalla ovat mm. aminohappojen ja rasvahappojen epätasapaino kehossa ja suoliston mikrobiston epätasapainotilat. Suosittelen kääntymään ravitsemusammattilaisen puoleen. Aina ei tarvita edes kalliita funktionaalisen lääketieteen testejä, joskin niihin on joskus myös hyviä perusteita sijoittaa ja ne ovat usein oikotie selvittää mistä on kysymys ja miten ratkaista pulmat.

                                               
Jos lapsesi sietää kosketusta, se voi olla myös tärkeää. Muistan kun omat vilkkaat lapseni olivat pieniä ja jossain tilaisuudessa piti jaksaa jonkin aikaa olla suht hissukseen ja paikallaan. Auttoi kun pidin sylissä ja hieroin pieniä jalkoja, rapsuttelin hiusrajasta tms. Lapsi istui hiirenhiljaa sylissä, hengitti rauhallisesti ja pisti rentona silmät kiinni, nautti kovasti olostaan kun sai lämpöä, läheisyyttä ja kosketusta. Äidillekin se oli ihanaa.

Kaikella on aikansa. Joskus tarvitsemme vain kosketusta, läheisyyttä ja rauhaa. Tarvitsemme myös puhdasta ilmaa ja ravitsevaa ruokaa. Toisinaan tarvitsemme myös järeämpiä ja kohdennetumpia toimenpiteitä. Joskus lapsemme tarvitsevat funktionaalista lääkäriä tai ravitsemusasiantuntijaa, joskus molempia. Moni saa apua myös mm. homeopatiasta tai vyöhyketerapiasta tai muista erilaisista hoitomuodoista. Kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat jo apunsa löytäneet. Sieltä saattaa tulla hyviä vinkkejä.

Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus väheksyä sairauksia tai diagnooseja. Ymmärrän myös miksi jotkut ovat päätyneet käyttämään lääkityksiä lapsilleen. Tarkoitus on tuoda esiin ajatuksia ja vaihtoehtoja. Jokainen vanhempi tekee varmasti ratkaisunsa lastensa auttamiseksi parhaimman harkintansa mukaan. Toivon, että tästä kirjoituksesta on jollekin hyötyä ja apua pohdinnassa, miten auttaa lastaan.

Basedowin taudissa hyvä harkita vaihtoehtoja radiojodihoidolle

On varsin tavallista, että kun ihminen kärsii kilpirauhasen liikatoiminnasta, hänelle annetaan hoidoksi radioaktiivista jodia, joka tuhoaa kilpirauhaskudoksen ja liikatoiminta lakkaa. Tätä hoitoa väitetään turvalliseksi ja väitetään myös, että sivuvaikutukset ovat harvinaisia. Sallinette, että esitän asiasta eriävän mielipiteen. Lääketiede ei ole vielä valmis, eivätkä kaikki hoitokäytännöt kestä lähempää takastelua.

Monien ihmisten kilpirauhasongelmien yhtenä tai jopa pääasiallisena syynä on kuitenkin jodipuutos. Tämä on yleisesti tiedetty fakta. Jodin puutos, muut ravintopuutokset ja lisäksi lukuisa joukko muitakin syitä voi olla yleisimpien kilpirauhassairauksien syynä. Nämä syyt voivat olla avain kokonaisvaltaisempaan ja järkevämpään ratkaisuun kuin radiojodihoito.

Jodia tarvitsevat ja jodia sisältävät kuitenkin myös elimistön monet muut rauhaskudokset, kuten rinnat, keuhkot, munasarjat ja eturauhanen. Mitä radioaktiivinen jodi tekee näille kudoksille varsinkin jos jodista on jo ennestään puutetta ja radiojodi ryntää hoidon aikana jodipuutteisia kudoksia tuhoamaan? Mikä estää radioaktiivista jodia tuhoamasta myös muita kudoksia kuin kilpirauhasen? Ei mikään. Pitäisikö siis harkita muita, turvallisempia vaihtoehtoja?

Liikatoiminnassa, johon radioaktiivista jodia annetaan, on tavallisimmin kyse Basedowin taudista eli Gravesin taudissa, joka on autoimmuunisairaus siinä missä vajaatoimintaoireiston aiheuttava Hashimoton tautikin. On kuitenkin hyvä huomioida, että myös Hashimoton taudissa voi esiintyä liikatoimintavaiheita. Ei ole harvinaista, että autoimmuuniperäisessä kilpirauhassairaudessa hormonimäärät heittelehtivät. Samalla ihmisellä voi olla sekä Basedowin tautia ilmaisevia, että Hashimoton tautia ilmaisevia kilpirauhasen vasta-aineita. Jos autoimmuunitulehdus saa riehua kilpirauhasessa, lopulta päädytään vajaatoiminnalle kilpirauhaskudoksen vähitellen tuhoutuessa.

Radioaktiivinen jodi voi johtaa muidenkin kuin kilpirauhasen kudoksen tuhoutumiseen ja vaikeuttaa naisilla mm. raskaaksi tulemista jos radiojodi vahingoittaa mm. munasarjoja. Radiojodi voi vahingoittaa myös haimaa, sylkirauhasten toimintaa, kyynelkanavia ja suolistoa. Radioaktiiviset aineet ovat myös syöpäriski, vaikka radioaktiivista jodia saatetaan käyttää myös kilpirauhassyövän hoidossa, jossa sille saattaa olla merkittävämpi tarve kuin autoimmuunityreoidiitin kuten Basedowin taudin hoidossa.

On hyvä huomioida, että radioaktiivinen jodi ei hoida kilpirauhassairautta. Se vain tappaa kilpirauhasen ja samalla myös muita kudoksia mahdollisesti aiheuttaen myös DNA:n mutatoitumista. Radioaktiivinen jodi ei myöskään ratkaise toisinaan Basedowin tautiin liittyviä silmäoireita. Radiojodihoito johtaa lähes aina kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka ei ole niin helppohoitoinen useimmilla potilailla kuin annetaan ymmärtää.

Mitkä ovat vaihtoehdot kun sinulla on Basewin taudin aiheuttama liikatoiminta? Liikatoimintaan annetaan ensisijaisesti yleensä liikatoimintaa hillitsevää Thyrazol-lääkettä ja jos liikatoiminta on aiheuttanut sydämen tiheälyöntisyyttä, myös sitä saatetaan lääkitä. Nämä lääkitykset ovat kuitenkin tarkoitettu tilapäiseksi avuksi ja ne ovat vain oireiden hoitoa, joskin tärkeää sellaista.

Joskus hoitovaihtoehtojen pohtiminen on taistelua aikaa vastaan. Kilpirauhasen liikatoiminnan oireet, kuten laihtuminen ja jatkuva nälkä, univaikeudet, vapina, ahdistuneisuus, ripuli yms. ovat niin invalidisoivia ja haitallisia, että niitä todella on tärkeä hoitaa. Jos ollaan tilanteessa, että radikaaleja toimenpiteitä tarvitaan, en itse ainakaan suosittelisi radiojodihoitoa vaan pidän kilpirauhasen poistoa turvallisempana vaihtoehtona yleisesti. Toki se johtaa varmuudella tarpeeseen käyttää kilpirauhashormonikorvaushoitoa ja leikkauksessa on myös riski sille, että saat hermovaurio, joka vaikeuttaa äänen tuottamista. Näitä riskejä on hyvä puntaroida.

Jos joutuisin itse tilanteeseen, että minulla todettaisiin kilpirauhasen liikatoiminta, ottaisin siihen toki lääkitykset, jotka vähentävät sitä, mutta alkaisin nopeasti toteuttamaan autoimmuuniruokavaliota. Hoitaisin myös suolistoani funktionaalisen lääketieteen periaatteiden mukaan ja katsoisin etten kärsi ravintopuutoksista. Lääkäri Olli Sovijärven kirjoitus autoimmuunisairauksien syistä ja hoidosta ravinnolla on hyvää luettavaa: https://ollisintegrallife.com/2012/11/15/autoimmuunisairaudet-ja-patofysiologiset-mekanismit-hoito-ravinnolla-seka-stressinhallinnalla/

En tosiaan epäilisi hetkeäkään mennä tiukalle autoimmuuniruokavaliolle, jossa ravinnosta poistetaan 1-3 kk:n ajaksi kaikki viljat ja maitotuotteet, koisokasvit, palkokasvit, kananmunat, siemenet ja pähkinät. Suositaan kasviksia, marjoja, mahdollisimman luonnonmukaisesti tuotettua lihaa, kalaa ja siipikarjaa, riistaa ja mahdollisimman vähän tulehduttavia rasvoja valiten mm. kookosöljyä, oliiviöljyä ja avocadoöljyä. Tärkkelyshiilihydraattilähteenä voidaan käyttää juureksia.

jodin yksinkertaistettu atomimalli

Tiukan autoimmuuniruokavaliovaiheen jälkeen samalla kun olisi kiinnitetty huomiota myös mm. ruoansulatukseen, suolistoon, antioksidanttien saantiin ja immuniteetin tukemiseen ravintolisäohjelmalla, alkaisin vähitellen palauttamaan tiettyjä ruoka-aineita, kuten riisiä, kananmunia ja koisokasveja. Pitäytyisin kuitenkin siinä että gluteeniviljat ja maitotuotteet olisivat pysyvästi poissa ruokavaliosta ja esim. sokeriherkuttelut ja lisäainemässäilyt minimissä, samoin tulehduttavat rasvat.

Jodia en kuitenkaan ottaisi yleisesti suositeltuja määriä enempää liikatoiminnan riehuessa elimistössäni, sillä näissä tilanteissa jodi todennäköisesti vain pahentaisi tilannetta. Sen sijaan seleeni on tärkeä kilpirauhaselle ja sillä on kilpirauhaskudosta suojaavia vaikutuksia antioksidanttina.

Olen havainnut sekä työssäni, että vapaaehtoistyössäni vertaistuessa, että erilaiset paleotyyppiset ruokavalioratkaisut ovat kertakaikkiaan yleensä parhaita autoimmuunityreoidiittia sairastavilla potilailla ja autoimmuunitulehdusta voidaan saada hyvinkin paljon rauhoittumaan ja oloa kohenemaan. Toki on tärkeää ruokavalion lisäksi myös huomioida kokonaisvaltaisesti elimistön toimintojen tukemista yksilöllisesti mm. ravintolisillä. Et ole kilpirauhanen, olet kokonainen ihminen ja jos kehoosi on kehittynyt autoimmuunisairaus, siellä on taatusti monenlaista muutakin meneillään mihin pitää kiinnittää huomiota.

On hyvinkin mahdollista että kilpirauhasen poistoon tai radiojodihoitoon ei tarvitse ryhtyä, jos hoidetaankin ongelman perimmäisiä syitä eikä vain seurauksia. Kaikki riippuu tietenkin siitä, miten voimakkaat ovat oireet ja miten ajoissa niihin päästään puuttumaan dietaarisesti ja kokonaisvaltaisella hoidolla.

Jokaisen on kuitenkin toki tehtävä itse ratkaisunsa. Vastuuvapauslausekkeena toki lausun, että en ole lääkäri enkä vastaa siitä mitä ihmiset tekevät hoitonsa suhteen luettuaan tämän minun kirjoitukseni.

Jos radiojodihoito on jo tehty, ei asialle tietenkään voi enää mitään ja on turha panikoida tai harmitella jälkikäteen. Mitä voi tehdä, on pyrkiä huolehtimaan terveistä elämäntavoista ja stressinhallinnasta ja kannattaa myös pyrkiä hoitamaan terveyttään mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti. Liputan tässäkin kohtaa yksilöllisesti toteutettuja paleo-tyyppisiä ruokavalioratkaisuja. Usein gluteeni ja maitoproteiini ovat autoimmuunisairauksien päähäiritsijät. Jos liikatoiminta ei enää riehu elimistössä, voi myös tulla ajankohtaiseksi alkaa täyttämään elimistön jodivarantoja jos ne ovat huvenneet. Jodi on tärkeää mm. rauhaskudoksille ja iholle.

Jotkut käyttävät isoannoksista jodia erilaisissa joditerapiaprotokollissa, joista on kirjoittanut mm. lääkäri David Brownstein. Kollegani Susa Hanyi on kirjoittanut asiasta hieman myös Suomeksi: http://www.omenapaivassa.fi/joditerapia.html

Yleiset saantisuositukset kuten 150µg tai 175µg ovat hyvin alakanttiset. Otan itse joka toinen päivä 1000µg jodia ja katson tämänkin annoksen hyvin maltilliseksi ja turvalliseksi. Ylin saantisuositus mainitaan monissa lähteissä 1000µg:n tienoilla.

Tässä myös STTM-sivustolta ajatuksia herättävä artikkeli englanniksi: https://stopthethyroidmadness.com/top-reasons-not-to-have-rai/

Kilpirauhas- ja borrelioosipotilas Hanna joutuu lääkitsemään itse itsensä

Tämänkertaisen vierailevan kirjoittajan, Hannan tarinassa on tuttuja piirteitä. Vertaistuesta sekä kansainvälisesti että Suomessa on selvästi havaittavissa, että monet, joilla on krooninen borrelioosi eivät hyödy Thyroxin-lääkityksestä vaan ainoa lääkitys, joka heillä toimii on usein T3-monoterapia, eli hoito synteettisellä T3-hormonilla siinä missä Thyroxin on varastohormoni T4:ä. Kaikilla edes T3-hormonihoito ei tuo helpotusta vajaatoimintaoireisiin tai sitten annosten täytyy olla tosi isoja. Joskus isotkaan annokset eivät tunnu aiheuttavan minkäänlaisia liikatoimintaoireita. T3-hoitojen asiantuntija Paul Robinson puhuukin kirjoissaan mm. siitä, että tulehdustekijät häiritsevät kilpirauhashormonien toimintaa solutasolla. Jotkut taas eivät meinaa kestää kilpirauhaslääkitystä vaikka ovat veriarvojen mukaan selkeästi vielä vajaatoiminnalla. Krooniset infektiot ja kilpirauhaslääkitys ovat usein kinkkinen yhdistelmä. Hannan kohdalla kilpirauhaslääkitys toimii.

Kilpirauhaskiistan lisäksi myös ne, jotka sairastavat kroonista borrelioosia jäävät yleensä ilman pätevää hoitoa ja heille jopa väitetään ettei borrelioosi voi kroonistua tai että heillä ei voi olla borrelioosia jos Suomesta saatavilla olevissa tieteellisesti puutteellisissa testeissä ei havaita borrelioosia tai sitä ei havaita selvästi. Tarkempiin tutkimuksiinkin saattaa olla hyvin vaikea päästä. Onneksi yrttilääkintä on osoittautunut vähintään yhtä tehokkaaksi kuin pitkät antibioottikuurit kroonista borrelioosia sairastaville. Ne vaan pitää osata toteuttaa taitavasti. Jos lääkäri alkaa hoitamaan kroonista borrelioosia Suomessa, hän saattaa saada kollegat ja viranomaiset kintereilleen ja joutua ongelmiin. Sillä miten hyviä tuloksia hän on saanut aikaan potilaillaan ei ole mitään merkitystä eikä potilailla kysytä asiasta yhtään mitään, kuten ei kilpirauhaslääkitykseen liittyvissä oikeustaisteluihin johtaneissa kiistoissakaan.

Hannalla on sama tilanne kuin monella muullakin kilpirauhaspotilaalla Suomessa. Heille on löytynyt aivan sopiva kilpirauhaslääke, mutta joidenkin lääkäreiden ja viranomaisten harjoittaman asiattoman toiminnan takia kukaan lääkäri ei enää uskalla tai voi määrätä heille heidän kipeästi tarvitsemiaan lääkkeitä. Moni joutuu hakemaan lääkkeensä ulkomailta. Kaikilla ei ole tähän varaa tai kielitaitoa. On hämmentävää, että tietynlaisista hormonikorvausta vaativista tilanteista on tullut niin iso ongelma Suomessa. Voit lukea tästä lisää blogistani: http://jalkeilla.blogspot.fi/search/label/kilpirauhaskiista


Hanna sai oikeanlaisella hoidolla itsensä takaisin työkykyiseksi. Annetaan hänen kertoa:

Ennen vuotta 2010 koin olevani terve ja elämässäni onkin aika ”ennen leikkausta” ja ”leikkauksen jälkeen”. 2009 huomasin kaulassani möykyn joka jatkoi kasvamistaan. Kaulani ultrattiin ja sain suoraan lähetteen struumaleikkaukseen. Minulla ei ollut kilpirauhaslääkitystä, enkä kyseenalaistanut lähetettä. Jälkiviisaana tuossa vaiheessa olisi kannattanut miettiä syitä kilpirauhasen kasvuun. Menin kuitenkin leikkaukseen vuonna 2010 ja kilpirauhaseni poistettiin kokonaan.

Aloitin leikkauksen jälkeen Thyroxin-lääkityksen. Kolme päivää leikkauksen jälkeen alkoi alamäki, tunsin kuinka voimat valuivat kehostani. Lääkärin mukaan kärsin leikkauksen jälkeisestä väsymyksestä. Hissukseen viikko viikolta oloni huononi, mutta sen verran hitaasti etten kiinnittänyt asiaan huomiota. Ensimmäisen pitkän migreenikohtauksen sain pari kuukautta leikkauksen jälkeen. Painoni nousi 23 kiloa puolessa vuodessa. Kärsin väsymyksestä ja migreeneistä.

2013 migreenit olivat jo läsnä lähes koko ajan. En voinut tehdä mitään suunnitelmia, enkä päässyt mm. illanviettoihin tai harrastuksiin, koska kipu esti menemisen. Elämäni oli kutistunut kodin ja työn välille. Työterveyslääkärin mielestä valehtelin päänsärystä ja hän ehdotti reipasta ulkoilua ja asenteen muutosta. Seuraava lääkäri ymmärsi migreenin päälle, mutta määräsi vain kipulääkkeitä. Söin erilaisia migreeni- ja kipulääkkeitä roppakaupalla, eikä mistään tuntunut olevan apua. Seuraava lääkäri ehdotti työpaikan vaihdosta, koska hänen mielestään oireeni olivat stressiperäisiä. Varasin yksityiseltä neurologiajan ja hänen mielestään kärsin vain yhtäkkiä alkaneesta migreenistä. Lisää lääkkeitä. Aloin vaipua epätoivoon, koin etten saanut apua mistään eikä kukaan ymmärtänyt kuinka kova migreeni oli taukoamatta. Itkin töissä kipuuni. Lopulta olin hyvin masentunut, koska elämä kovassa päänsäryssä ja uupumuksessa ei tuntunut elämisen arvoiselta. Masennuin, koska ymmärsin etten saa lääkäreiltä apua ja tunsin, että minussa on jotain pahasti vialla.

Jouduin jäämään sairaslomille töistä. Sain sairaslomaa viikon kerrallaan työterveydestä masennukseen. Sitten sattuman kaupalla pääsin funktionaalisen lääkärin vastaanotolle. Hän ehdotti, että tilaisimme täydellisen kilpirauhaspaneelin. Tulosten perusteella Thyroxin vaihdettiin Liothyroniin eli T3:een. Lisäksi sain lisämunuaisia tukevaa hoitoa ja pidemmän sairasloman. Hakeuduin myös itse psykologin hoitoon masennuksen vuoksi, kuntoni oli niin huono, että toivoin kuolemaa.

Vähitellen hyvin hitaasti vointini alkoi parantumaan. Kahdeksan kuukauden jälkeen palasin töihin, yhä päänsärkyisenä, mutta kuitenkin paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Masennukseni katosi viikossa aloitettuani DHEA-hormonikorvaushoidon. Heti Liothyroninin aloitettettuani kuukautiseni, jotka alkoivat varsin myöhään teini-iässä ja ovat olleet 5-8 viikon välein epäsäännöllisesti muuttuivat neljän viikon kiertoväliin kellontarkasti. Ihmeellinen juttu minulle. Kehoni löysi rytmin, jota sillä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut.

Funktionaalinen lääkärini diagnosoi minulla myös borrelioosin. Muistan saaneeni punkin pureman kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta silloin en ollut tietoinen sen vaaroista enkä hakeutunut lääkäriin. 1.9.2016 aloitin borrelioosin hoitamisen ensin lyhyellä antibioottikuurilla, sitten yrteillä. Päänsärkyni katosi antibioottikuurin alussa. Aivoissani on ollut tulehdus koko ajan ja minulle on sanottu, että kuvittelen asian. Viime syksystä tähän päivään huhtikuun 2017 alkuun vointini on hitaasti parantunut entisestään. Kärsin yhä migreeneistä kuukautisten aikana ja ovuloidessani. Mutta oireeni ovat paljon pienemmät kuin pahimmillaan, jolloin oksensin kivusta päivittäin.

Viime syksynä saadessani borrelioosi-diagnoosin sain myös hyvästit ihanalta lääkäriltäni. Hän ei enää voi hoitaa kilpirauhaspotilaita Valviralta tulleen uhkan vuoksi. Minulla on lääkkeitä jäljellä täksi vuodeksi, sitten en tiedä mitä teen. Uskon, että kroonisen borrelioosin vuoksi elimistöni ei pysty muuntamaan Thyroxinin pelkkää T4:ää aktiiviseen T3-muotoon kunnolla. Ehkä minulla on ollut tämä taipumus aina, mutta kilpparin poisto on pahentanut asiaa. Näyttää myös siltä, että tuo leikkaus aktivoi borrelioosin kehossani. Näiden asioiden vuoksi kadun yhä leikkausta kovasti, vaikka siitä on pian 7 vuotta. Nämä vuodet ovat olleet elämäni vaikeimmat.

Suomessa moni kilpirauhaspotilas joutuu lääkitsemään itse itsensä menetettyään lääkärinsä. Moni joutuu hankkimaan lääkkeensä ulkomailta. Vielä useampi on joutunut palaamaan lääkitykselle, joka ei heille sovi. Useat kilpirauhaspotilaista sinnittelevät tänäkin päivänä itselleen sopimattomalla lääkityksellä johtuen lääkärikunnan ja viranomaisten osaamattomuudesta, välinpitämättömyydestä ja asenneongelmista.

Toivoisin, että minulla erittäin hyvin toimia lääkitys olisi sallittua ja ymmärrettyä. En ole kokenut mitään haittoja T3-monoterapiasta ja voisin hyvin jatkaa tällä lääkkeellä lopunikää. Jos minut pakotetaan takaisin Thyroxinille, pelkään mitä tapahtuu elimistössäni. Olen onnekas, kun pystyn taas käymään töissä ja nauttimaan elämän pienistä iloista. Tervehtymiseni on yhä kesken ja toivon, että löydän uuden lääkärin tukemaan taivaltani kilpirauhaslääkityksen osalta.  


Olen syksystä asti seurannut veriarvojani itsenäisesti otattamalla T3-arvot Cityterveydessä. Talvella arvoni olivat liian matalat ja jouduin säätämään lääkitystä suuremmaksi oman kokeiluni jälkeen. Ajattelin kehon pärjäävän pienemmällä määrällä talviaikaan, mutta kohdallani se ei toiminut. Vastuu näin tärkeästä lääkityksestä kuuluisi lääkärille, mutta yritän reippaasti selvitä yksin.

Olen ollut onnekas, että olen pystynyt pitämään työpaikkani kaiken sairastamisen keskellä, sillä olen joutunut omasta pussista maksamaan lääkärikäynnit, testit ja lääkkeet. Suomessa ei ole tasa-arvoista terveydenhuoltoa.