tiistai 6. maaliskuuta 2018

Ihomikrobeille ruokaa ja bakteereja naamalle, Esse-tuotesarja

Törmäsin syksyllä netissä Esse-luonnonkosmetiikkaan. Työssäni ravintoterapeuttina on tärkeä huomioida asiakkaiden suoliston tila. Suolistossa majailee merkittävä osa vastustuskyvystä ja nimenomaan suolistomikrobeilla kuten bakteereilla ja hiivoilla ja niiden välisellä tasapainolla on valtava merkitys ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin monellakin tavalla. Tämä asia on tullut ihmisten tietoisuuteen viime vuosina aina voimakkaammin ja voimakkaammin. Se, että huolehditaan suolistomikrobistosta mm. ruokavalion ja erilaisten prebioottisten ja probioottisten valmisteiden avulla on ravintoterapeutille "jokapäiväistä kauraa" hänen työssään ja tässä voidaan käyttää myös tarvittaessa moderneja funktionaalisia laboratoriotestejä apuna.
Olinkin aivan jopa lapsellisuuteen asti innoissani kun havaitsin, että Essen sarjassa pyritään tasapainottamaan ja korjaamaan ihon tilaa hyödyntämällä prebiootteja eli mikrobiston oikeanlaista ruokaa. Joissain tuotteissa on jopa mikrobeja taitavasti mukaan pakattuina ihon mikrobiflooraa tasapainttamaan ja kolonisoimaan. Hankin kokeeksi Espanjan reissulle matkapakkauksen, jossa oli useita Essen tuotteita ja lisäksi voiteen vartalon hoitoon ja kosteuttamiseen. Olin tuotteisiin tosi tyytyväinen.


Ihohan kuhisee elämää, ihan yhtä lailla kuin mahasuolikaavammekin, varsinkin sen loppupää. Elämme symbioosissa erilaisten mikrobien kanssa ja niitä on itse asiassa niin paljon että niiden sisältämää DNA:ta on kymmenenkin kertaa enemmän kuin omaamme. Tämä symbioosi voi toki muuttua dysbioosiksi eli epätasapainotilaksi sekä iholla, että suolistossa. Suoliston dysbioosin lähteitä voi olla mm antibioottikuurit, stressi ja virheravitsemus. Iho reagoi toki myös sisäisiin seikkoihimme, mutta myös ulkoiset tekijät häiritsevät sitä, kuten sään vaihtelut, kemikaaleille altistuminen ja virheellinen ihon hoito.

Ihminen on tavallaan samaa putkea, jonka ulkopinta on iho ja sisäpinta mahasuolikanavamme ja sitten putken seinämän sisällä ovat kaikki lihakset, luut ja elimemme.



Otin yhteyttä Esseen kyselläkseni lisää Essen tuotteista ja sain ilokseni kutsun Helsinkiin Esse-kasvohoitoon Natural Goods Companyn hoitolaan. Siellä sain rentoutua taitavan ja ihan maagisen hoitavat kädet omaavan kosmetologi Johannan hoivissa. Tuotteet tuoksuivat juuri sopivan miedosti ja luonnollisesti ja tuntuivat iholla aivan ihanilta. Voi mitä arjen luksusta! Ihoni ei ole ehkä erityisen vaikeahoitoinen, joskin kuiva ja silti helposti tukkeutuva. Iho oli pehmeä ja siinä oli upea hehku hoidon jälkeen.
Olen nyt kokeillut minulle suositeltua puhdistusainetta ja voidetta ja ne tuntuvat toimivan kuin unelma. Aluksi oli hieman totuttelemista voiteen kevyempään koostumukseen, koska olin tottunut tälläämään kuivaan ihooni aivan liian rasvaisia ja raskaita voiteita ja mahdollisesti juuri tämä oli syynä laajentuneisiin ja tukkeutuneisiin ihohuokosiin, vaikkakin ravintoterapialla ja mm. E-vitamiinin saannista huolehtimalla olen joitakin vuosia sitten selättänyt aikuisiän aknen. Aina ihoni siis ei ole ollut näinkin hyvässä kunnossa kuin nykyään.

                            


Syy, miksi sain kokeiltavaksi vain kaksi tuotetta johtuu siitä, että olen laiska käyttämään useampaa tuotetta. Tottahan hoitoon voisi vielä yhdistää myös mm. kasvoveden, yövoiteen, seerumin ja silmänympärysvoiteen. Olen silti jo hyvin tyytyväinen nykyisiin tuotteisiini ja ihoni kuntoon
.
Annetaan nyt kouluttaja Maria Nykäsen kertoa lisää Essestä ja minulle valituista tuotteista:


Minulla kasvohoidossa käytetyistä tuotteista:


Sinulle käytettiin Esse Sensitive-linjan tuotteita, koska kehosi on nyt eräänlaisessa stressitilassa leikkauksen jäljiltä ja lääkityksen takia. Sensitive linja hoitaa, suojaa ja rauhoittaa ihoa, jonka mikrobiomi on epätasapainossa. (huom. kerroin olleeni hiljattain kohdunpoistoleikkauksessa ja joutuneeni käyttämään kortisonhoitoa) http://www.esseskincare.com/fi-fi/esse-sensitive.html

Prebiootit ja prebiootit Essen tuotteissa:

2010-luvulla tiede on tehnyt merkittävän harppauksen ja on tajuttu, että kehossamme elävät mikrobit hoitavat suuren osan kehomme toiminnoista. Ihmissolut muodostavat rungon kehollemme mutta tarvitsevat mikrobeja moniin tehtäviin, kuten ruoansulatukseen, erilaisten peptidien ja hormonien tuottoon jne. Myös ihossa mikrobit ovat vastuussa monista toiminnoista. Mm. maitohapon tuottamisesta. Maitohappo on on erittäin tärkeä osa ihon seebumia (rasvaa) sillä maitohappo pitää ihon pH:n sopivalla tasolla, jotta iho pysyy vastutuskykyisenä. Ihon pH vaikuttaa olennaisesti siihen, mitkä mikrobit ihossamme viihtyvät, sillä jokaisella mikrobilla on oma pH-alueensa, jolla ne voivat lisääntyä/elää.

Juuri tästä syystä Esse on valinnut tuotteidensa probiooteiksi kolme eri Lactobacillus-kantaa, jotka pystyvät tuottamaan maitohappoa ja näin ollen myös pitämään ihon mikrobitasapainoa yllä/palauttamaan epätasapainoisen ihon mikrobitasapainon. Esse käyttää parissa seerumissa eläviä Lactobacilluksia ja muissa tuotteissa lactobacillusuutteita.

Sensitive-linjan tuotteissa on vain yhtä Lactobacillus-kantaa, koska probioottinen ihonhoito perustuu syrjäyttävän kilpailun periaatteeseen (eli probioottimikrobit alkavat kilpailla agressiivisesti lisääntyvien mikrobilajien kanssa elintilasta) ja tämä saattaa  aiheuttaa pientä kihelmöintiä alkuun joidenkin iholla. Sensitive-linja on haluttu tehdä myös tässä suhteessa mahdollisimman hellävaraiseksi.

Esse käyttää tuotteissaan myös prebiootteja, jotka ovat pitkäketjuisia kuituja ja nk. hyvien (hitaammin lisääntyvien) mikrobien ravintoa. Probiooteilla siis tuetaan myös ihon luontaista mikrobitasapainoa ja lisäksi tarjotaan ravintoa niille Lactobacilluksille, jotka pyritään esim. Essen seerumeilla ”istuttamaan” ihoon. Esse käyttää prebiootteina inuliinia, alfaglukaaniolikosakkarideja ja frukto-oligosakkarideja. Siksi, jos käyttää Essen seerumia, jossa on eläviä Lactobacilluksia (Probiotic serum ja Sensitive serum) on hyvä levittää seerumin päälle voide, jossa on prebiootteja. Kaikki Essen voiteet sisältävät prebiootteja.

Kinkkisemmät iho-ongelmat ja Essen tuotteet
Essen avulla pystytään hoitamaan kaikkia erilaisia iho-ongelmia tai ainakin lievittämään oireita. Monien iho-ongelmien alkusyyt ovat syvemmällä kehossa ja suolistossa eli vaikeissa iho-ongelmissa parhaat hoitotulokset saadaan, kun yhdistetään ulkoiseen ihonhoitoon myös sisäinen hoito ruokavaliolla ja tarvittaessa lisäravinteilla. Hyviä tuloksia on saatu mm. aknen, rosacean ja atopian hoidossa. Tuloksia vaikeammissa iho-ongelmissa saadaan viimeistään yleensä noin 2-6 kuukauden aikana probioottisen hoidon aloituksesta.


Tuotesarjan synty ja sen  kehittäminen
Tuotesarja on saanut alkunsa Etelä-Afrikkalaisen kemistin ja tutkijan Trevor Steynin kiinnostuksesta Afrikkalaisiin villiyrtteihin. Sarja on aikoinaan lanseerattu 2002 ja 2010-luvulla kansainvälisen mikrobiomitutkimuksen edetessä. Trevor oli ensimmäisiä tutkijoita maailmalla, joka tajusi probioottien potentiaalin myös ihonhoidossa.  2015 lanseerattiin ensimmäinen eläviä probiootteja sisältävä seerumi.

Ainutlaatuista Essen tuotteissa ovat afrikkalaisten villiyrttien sekä luomulaatuisten raaka-aineiden käyttö sekä elävät probiootit. Näitä on vasta kahdessa ihonhoitosarjassa maailmalla, koska elävien probioottien formuloiminen tuotteisiin on erittäin haastavaa. Tuotteisiin, joissa on eläviä probiootteja ei voida laittaa esimerkiksi säilöntäaineita tai eteerisiä öljyjä, koska probioottimikrobit kuolisivat.


Blogistina suosittelen kokeilemaan Essen tuotteita sen perusteella mitkä ovat nyt omat kokemukseni ja tietoni sarjasta. On myös suositeltavaa antaa koulutetun ja pätevän asiantuntijan, kuten kosmetologin valita juuri sinulle sopivat tuotteet, jotta voit saada niistä parhaan mahdollisen hyödyn ja jotta voit tarvittaessa kysellä lisäohjeita matkan varrella. Kotihoitoon on usein hyvä yhdistää myös käyntejä kasvohoidoissa. Essen jälleenmyyjät: http://www.esseskincare.com/fi-fi/stockists.html