sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Sabotoiko joku pyrkimyksiäsi terveempään elämään?

Uusi alku

Olet päättänyt lopettaa epäterveellisesti syömisen tai olet löytänyt vaikkapa gluteenittomasta tai maidosttomasta ruokavaliosta itsellesi apua. Kärsit kenties ruokariippuvuudesta ja tiedät ettet voi ottaa "vain sitä yhtä kakkupalaa tai vain sitä yhtä suklaakonvehtia" tai muuten siitä tulee monen päivän hillitön mättöputki joka päättyy lannistumiseen, itseinhoon ja tunteeseen että olet huono ihminen, joka ei koskaan pysty ryhdistäytymään.

Saatat olla tosi innostunut ruokavaliostasi ja kenties voit jo paljon paremmin sitä jonkin aikaa noudatettuasi. Haluaisit kuuluttaa koko maailmalle mitä olet löytänyt ja kokenut. Saatat toisaalta olla vaiheessa, jossa elät myös ns. "suruvuotta". Mikään ei ole enää entisellään koskien mm. ulkona, kylässä ja erilaisissa kekkereissä syömistä. Et halua enää kiduttaa itseäsi vahingollisella syömisellä, mutta muutos voi ottaa lujille. Et kenties ole vielä kokonaan havahtunut siihen mitä kaikkea voi tulla tilalle jos jotakin vanhaa jättää taakseen. Saatat olla vielä ajatuksiltasi fokusoitunut "kieltoihin ja rajoitteisiin" ruokavaliosi suhteen, etkä vielä täysin kasvanut vaalimaan mielessäsi niitä etuja, joita uusi ruokavalio ja elämäntyylisi tuottaa.

Joka tapauksessa, mitä nyt tarvitsisit toisilta ihmisiltä olisi kannustus, ymmärrys ja tuki. Saatko sitä? Jotkut arvaavat jo etukäteen läheisten ja ystävien suhtautumista. Osalle voi tulla täytenä yllätyksenä miten moni tulee lannistamaan ja sabotoimaan. Suhtautuminen voi olla jopa seuraavanlaista joko suoraan tai rivien välistä:

-Luuletko olevasi jotenkin parempi ihminen kun olet alkanut nirsoilemaan ruoan kanssa?
-Mihin sä nyt oot hurahtanut? Ei tuota kauaa kestä. Kohta syöt taas niinkuin ennenkin.
-Olen nähnyt ison vaivan leipoessani ja kokatessani ja on suuri loukkaus ettet syö.
-Ei tuosta ole mitään apua. Lääkäri on sanonut ettei tuohon vaivaan mikään ruokavalio tehoa.
-Teet toisten elämästä hankalan kun sulla on noin vaikea ruokavalio.
-Onko sulla muka joku keliakia kun et syö gluteenia?

Niinpä niin. Suhtautuminen voi olla lannistavaa, pilkallista, vihamielestä, syyttelevää. Pahiten koskee sieluun, jos tällainen suhtautuminen tulee ihmisiltä, joilta eniten odottaisit henkistä tukea pyrkimyksillesi voida itse vaikuttaa terveyteesi ja hyvinvointiisi. Oma puoliso, vanhempi, lapsi? Jaiks, jos sinua lannistaa vaikkapa ihminen joka on valalla luvannut tukea sinua myötä ja vastamäessä. Voi tuntua myös musertavalta ja yksinäisyyttä tuottavalta jos ystävät lakkaavat käyttäytymästä ystävän tavoin eivätkä tue sinua.

Mitä voit tehdä?

On hyvä pitää mielessä, että se miten ihmiset suhtautuvat ruokavalio- ja elämäntapamuutoksiisi tai muutoksiin tavoissasi ajatella ja toimia kertoo enemmän heistä kun sinusta. Usein toisten ihmisten muuttumista vastustavat eniten juuri ne, jotka itsekin hyötyisivät omasta muutoksesta. Me ihmiset olemme eri vaiheissa polkujamme. Ulkoiset muutokset käyttäytymisessä ja toiminnassamme heijastelevat usein muutosta ja kasvua henkisellä tasolla. Monilla ei ole vielä hyppysissään samoja etuja kuin sinulla. Se jää heiltä kenties valitettavasti kokematta tai ei ole vielä ajankohtaista. Monet elävät varsin pysähtyneessä tilassa mitä tulee omaan henkilökohtaiseen kehittymiseen ihmisinä, mutta muutoksen siemenet saattavat silti olla itämässä. Kenties oma kasvusi voi olla heille ajanoloon heidän uuden kasvunsa polttoainetta?

Oma reagointisi toisten reagointiin voidaan myös valjastaa hyödyllisesti. Jos koet suuttumusta, pettymystä, ärtymystä, nämä tunteet voivat auttaa sinua asettamaan rajat sille miten annat toisten kohdella sinua:

-Minua loukkaa se miten suhtaudut/mitä sanot. En tarvitse moitteita, lannistamista tai syyttelyjä vaan tarvitsen kannustusta ja tukea. Varsinkin juuri sinulta sitä odottaisin. Haluan että annat minun syödä juuri niinkuin nyt haluan ja voimme keskustella asiasta kun olet valmis hyväksymään minun  ruokavalioni muuttumisen.
-Minulle tulee huono olo sokerista/gluteenista/maidosta/alkoholista ja uskon ettet halua minun syövän sellaisia ruokia tai juovan sellaista mikä tekee minulle sairaan ja väsyneen olon.
 -Tämä on nyt ruokavalio, jota toistaiseksi noudatan riippumatta siitä mitä muut siitä ajattelevat.
-Haluan uskoa, että elämäni ihmiset haluavat minulle hyvää. On yleisessä tiedossa, että terveellinen ruokavalio, riittävä lepo ja sopiva liikunta edistävät terveyttä. Siksi nyt syön terveellisemmin ja kuntoilen.

Ennakointi ja tuen pyytäminen

Mieti tarkkaan kenelle kerrot ruokavaliomuutoksesta tai muunlaisesta muutoksesta. Ehkä kaikkien ei tarvitse tietää? Jos arvioit jo etukäteen että joku ei ymmärrä sinua ja jopa tulee vastustamaan pyrkimyksiäsi parempaan elämänlaatuun, voisitko pitää tällaiseen ihmiseen jonkin aikaa vähän "hajurakoa"? Toisaalta jos avoimesti etukäteen kerrot mitä tuleman pitää ja pyydät tukea, sitä usein silloin myöskin saa. Jos elämässäsi ei juurikaan ole tällaisia ihmisiä, jotka sinua tukevat, olisiko silloin aika aktiivisesti etsiä tällaisia ihmisiä elämääsi? Olet sen arvoinen. Muista myös antaa kiitosta kaikesta saamastasi tuesta.

Kun olet menossa ravintolaan tai juhliin syömään, voit etukäteen ottaa selvää onko ravintolaan järjestettävissä sinulle sopivaa ruokaa tai onnistuuko kylä- tai juhlapaikassa sinulle sopiva ruokavalio vai toisitko mielummin omat eväät. Joskus on ihan paikallaan myös olla diplomaattinen ja sovitteleva:

-Voi, kuulostaa herkulliselta. Olet niin hyvä leipoja ja kokki. Harmi etten voi syödä tällaista, mutta on jo ilo kun saa katsoa noin hienoa kakkua. Minulle ei ole mikään ongelma tuoda omia eväitä ja tärkeintähän on nauttia toistemme hyvästä seurasta. Se riittää minulle mainiosti. Kiitos että kutsuit minutkin!

Kirjoittaminen on myös hyvä keino viestiä asioista. Silloin on aikaa harkita sanoja eikä tule toisten keskeyttämäksi eikä keskustelu ajaudu toisten toimesta harhaan itse asiasta.

Olen tehnyt elämässäni monenlaisia muutoksia. Jotkut aika radikaalejakin. Niihin menee aikaa tottua, itseltä ja muilta. Toistamisesta tulee lopulta totunnainen tapa. Niin ruokavaliomuutoksissa kuin muissakin muutoksissa. Harvoin ympäristökään jaksaa kauaa vastustaa kun pidät pääsi. Muutkin taipuvat muutokseen, joskin aina kaikki eivät pysy myönteisten muutostesi mukana. Saattaa olla että jotkut ihmiset tippuvat elämästäsi pois tai huomaat, ettet vietä enää heidän kanssa yhtä paljon aikaa. Äärimmäisissä tilanteissa saatat huomata että onkin tarpeen poistaa joku ihminen kokonaan elämästäsi, koska hän on liian vahingollinen sinulle, perheellesi tai elämänmuutoksellesi.

Joka tapauksessa, et ole yksin. Monet muutkin ihmiset ovat käyneet tai käyvät parhaillaan läpi elämänmuutoksia ja kohentavat elämänsä laatua ja terveyttään. Astu rohkeasti remmiin! Kun käyt läpi myönteisiä muutoksia ja kasvua elämässäsi, voit huomata pian, että elämäsi on paljon rikkaampaa, myös niistä ihmisistä jotka ovat jalostuneet elämääsi muutosprosessien myötä.