Erään potilaan käynti työterveyslääkärillä

Franz Kafka-patsas

Olipa taas lääkärikäynti aamulla työterveydessä, huoh! Keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Minä: Tarvitsisin Thyroxin reseptin.
Lääkäri: Juu laitetaan. Onko käytössä muuta säännöllistä lääkitystä?
M: Liothyronin, minulla on yhdistelmälääkitys
L: kuka tämän kyseenalaisen lääkkeen on sinulle määrännyt
M: Edellinen työterveys (siirtyi kilpailutuksessa heille)
L: Onko sinulla siellä endokrinologikontakti?
M: ei kun minulla on siellä lääkäri joka oikeasti tietää siitä lääkkestä ja osaa hoitaa sillä. Täällä ei taida sellaista olla?
L: Ei meillä kukaan määrää Lioa
M: No mitäs sinä määräät niille asiakkaille joille Thyroxin ei sovi?
L: Ne lähetetään endolle ja jos endo puoltaa lääkitystä niin sitten ei vastusteta
M: No jos mä nyt saan labrat tsh, t4v, ja t3v. Voin käydä ottamassa nuo omakustanteisesti kun ei varmasn saa tuota t3: sta täällä.
L: joo ei sellaisia oteta, mutta voit käydä tuon tsh:n ja t4v:n ottamassa täällä ja t3 sitten omalla kustannuksella niin katsotaan sitten ovatko yhtään viitteissä.
M: kai sä sen verran ymmärrät että yhdistelmälääkityksellä on eri viitteet?
L: öööhh..
M: Tehdään niin että kirjoita se lähete niin käyn mun omalla lääkärillä, kun täällä ei ole näihin asioihin osaamista. Voitko laittaa vielä s-korsol siihen lähetteeseen
L: minkä takia?
M: selostan miksi haluan seurata arvoa
L: Ei labrakokeita voi määrätä jos ei ole jotain taustaa asialle. Jos tehdään niin että tilataan sieltä vanhasta työterveydestä kaikki edelliset tiedot niin on helpompi...
M: no ei varmasti tilata! (blogistin huomio: kilpirauhaspotilaat eivät halua kertoa kuka heille on T3-hormonia sisältävän lääkityksen määrännyt, koska he pelkäävät että toiset lääkärit ja Valvira järjestävät heidän lääkärinsä vaikeuksiin) Unohda koko juttu. Anna nyt vaan se Thyroxin resepti ja se lähete kilpparikokeisiin niin menen sitten muualle.
L: No se on varmaan ihan hyvä niin. Ja hyvä jos voit paremmin
L: Joo, ihan loistavasti verrattuna pelkkään Thyroxiniin.

Ja oikeasti sääliksi käy niitä joilla on nyt pelkkä Lio (Liothyronin, synteettistä T3-hormonia), kun näkyy yhdistelmälääkitykselläkin olevan jo näin hankalaa.

Erään nuoren naisen tarina

CanStockPhoto, maisemaa afganistanista

Minun tarinani, sairaskertomukseni omin sanoin.

Olen aina ollut aktiivinen liikkuja ja hyvin toimelias nainen. Vuonna 2013 maaliskuussa palasin Kriha-komennukseltani oltuani 6kk rauhanturvaajana Afganistanissa. Olin hyvässä kunnossa ja kokemusta rikkaampi. Juoksin cooperissa 2530 ja harrastin kuntosalia 3-4kertaa viikossa ja siihen juokseminen vielä kaupan päälle.

Syksyllä 2013 huomasin että treeni ei kulkenut, jalat tuntuivat raskailta ja lihakset eivät palautuneet. Aloin väsyä helpommin. Väsymyksen lisäksi hiukset irtoili tuppona päästä, ihon kunto huononi, minua alkoi palelemaan ja olin jatkuvasti villasukat jalassa.

Ajattelin näiden olevan normaalia syysväsymyksen tai vitamiinipuutoksen oireita, mutta kun rytmihäiriöt alkoivat, tiesin että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Rytmihäiriöt herättivät minut öisinkin, ne eivät olleet pelkkiä yksittäisiä sydämen muljahteluita, vaan muljahtelurumba saattoi kestää useita kymmeniä sekunteja, jolloin en saanut kunnolla hengitettyä.

Hakeuduin hoitoon. Kunnan lääkäri määräsi minulle verikokeet, jotka otatin työterveydessäni, koska se oli nopeampi järjestää sinne sillä hetkellä. Työterveyslääkärini päätti ottaa asiani hoitaakseen ja verikokeiden perusteella  minulle diagnosoitiin työterveydenhuollossa kilpirauhasen vajaatoiminta (TSH oli 8.80 ja T4-V 16)
Minulle määrättiin thyroksinia 50 mikrogrammaa kolmesti viikossa. Työterveyslääkärini ei kysynyt minulta oireita ja vointiani, ei taustatietoja. Hän ei tunnustellut kilpirauhastani eikä tutkinut minua muuten kuin verikokeiden perusteella.

Aloitettuani thyroksinin, oloni paheni. Väsyin entistä enemmän ja sydänoireet jatkuivat. Uutena oireena mukaan tuli kilpirauhasen turpoaminen. Aina kun ponnistelin, aloin yökkimään ja happi ei kulkenut, pelkäsin tukehtuvani. Tämä oire esti jopa painavien esineiden siirtelyn.

Työmatkalla ulkopaikkakunnalla ollessani koin vakavan tukehtumisoireen ensimmäistä kertaa. Minulle ei suostuttu antamaan työterveydestä maksusitoomusta terveyskeskukseen, koska työterveyteni oli kuulemma Keski-Suomessa ja minulle varattiin soittoaika työterveyslääkärilleni. Puhelinkeskustelussa kysyin että onko järkeä jatkaa thyroxin-hoitoa koska se pahentaa oloani? Ilmaisin haluavani, että minulta tutkittaisiin vielä tulehduksen varalta loputkin kilpirauhasarvot (T3-V ja TPO-Ab). Kysyin myös, että voisiko kohdallani olla jokin muu kuin kilpirauhasen vajaatoiminta. Tähän sain häneltä vastaukseksi "olen tehnyt näitä hommia 20 vuotta, minä tiedän, sinä et". Työterveyslääkäri neuvoi puhelimitse pienentämään annostelua 25 mikrogrammaa joka toinen päivä ja ilmaisi oireideni olevan normaaleja thyroxin-lääkityksen aloituksessa.

Jatkettuani lääkitystä pienemmällä kerta-annostelulla väsymykseni yhä paheni, en pysynyt työpaikallanikaan hereillä torkahtamatta työpisteelleni. Kotona nukuin kaiken ajan mitä ei tarvinnut töissä olla. Minulle alkoi tulla myös uusia oireita, olin todella kärsimätön ja aggressiivinen. Saatoin suuttua silmittömästi avomiehelleni jos hän otti kassalla yhden kauppakassin kahden sijaan, eikä tämä ollut ainoa. Sain raivokohtauksien lisäksi selittämättömiä itkukohtauksia. Aina vain väsytti ja itketti ja raivostutti.

Lopulta jouduin jäämään töistä pois sairasvapaalle. Nukuin kaiket päivät noin 15-20 tuntia. Avomieheni hoiti ruuanlaitot, koiran hoidon ja muut. Minä vain nukuin, itkin ja raivosin. Hän herätti minut päivän aikana vain syömään jotakin. Suihkussa en jaksanut käydä kuin kerran tai pari viikossa. Kotoa en halunnut poistua, en ollut kiinnostunut näkemään kavereitakaan koska väsytti jatkuvasti. Kampaajalla nukahdin penkkiin ja hän jatkoi hiustenhoidon kotonani. Lääkärit eivät uskoneet että minulla oli niin paha olo, ajattelivat että olen laiska kun haluan sairasvapaata. Minua ei otettu tosissaan ja se pelotti aivan kamalasti. Luulin pahimmillani että kuolen vielä, että elintoiminnot hidastuvat niin paljon että lopulta lakkaavat. Minua ei suostuttu tutkimaan lisää työterveydessä, koska TSH-arvo viittasi yhä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Pyysin pääsyä endokrinologille keskussairaalaan, mutta minulle ei annetu lähetettä. Työterveyslääkärini perusteli sen sillä, että päädyn sinne lopulta jossakin vaiheessa, mutta ei ole järkeä antaa lähetettä, koska sinne on ainakin 2 kuukauden jono. Hän lupasi soittaa endokrinologille ja konsultoida tilanteestani ja kysyä neuvoja, koska hän myönsi ettei ole ammattitaitoinen hoitamaan kilpirauhasen vajaatoimintaa tai lisämunuaisten sairauksia. Näin ei kuitenkaan lupauksesta huolimatta tapahtunut.

Työkaverini kehoitti minua menemään erään yksityisen klinikan lääkärin vastaanotolle. Hän sanoi että siinä on ammattilainen, jota on kehuttu. Joka kuuntelee ja voi auttaa selvittämään mikä minua OIKEASTI vaivaa.

Joulukuu 2013
Sain yksityiselle lääkärille ajan ja oli sanoinkuvaamattoman hyvä mieli, kun ensimmäistä kertaa lääkäri kysyi, että miltä minusta tuntuu ja mitä oireita minulla on. Kukaan lääkäri ei sitä ollut siihen mennessä vielä kysynyt. Kerroin lääkärille oireeni, näytin labratulokset ja selitin miten minua on hoidettu ja millä annostelulla ja miten lääke on minulla toiminut.

Lääkäri teetti minulla kyselytestin ja lähetti tarkentaviin verikokeisiin.
Näiden verikokeiden perusteella minulla huomattiin muunmuassa olleen lääkitsemätön mykoplasma kilpirauhashormoniperäisen häiriön lisäksi. Minulle otettiin aluksi käyttöön kortisonikuuri lisämunuaisten kortisoliarvojen vuoksi sekä myöhemmin thyroxinin rinnalle Liothyronin. Tämä yhdistelmä ei poistanut oireita, lievensi niitä vain. Yhä en voinut urheilla tai ponnistella, koska kilpirauhanen turpoili yhä tuolloin ja oli ongelmia hengittää (jouduin kantamaan mukanani kaikkialle kyypakkausta ja antihistamiinia sen vuoksi jos hengitystiet menee tukkoon) rytmihäiriöt esiintyivät yhä.

Maaliskuussa 2014
Päätin itse olla ilman thyroksiinia ja jatkaa pienellä annoksella pelkästään liothyroninia. Olo alkoi paranemaan. Jo viikon päästä minua ei enää väsyttänyt samalla tapaa. Liothyronin toimi yksistään mielestäni parhaiten.
Pääsin jopa urheilemaan säännöllisesti ensimmäistä kertaa pitkää aikaan. Aloin käymään salilla ja reippailla kävelylenkeillä noin 2 kertaa viikossa. Aggressio ja itkukin tuntuivat menneet enimmäkseen ohi, tai ainakin kykenin hillitsemään niitä. Parisuhde alkoi voimaan jälleen hyvin, selvisimme pahimman yli yhdessä.

Huhtikuussa 2014
Kävin puhelinkeskustelun Jyväskylän keskussairaalan endokrinologin kanssa, joka halusi jutella kanssani verikoetuloksistani. Hän oli sitä mieltä että minun tulisi lopettaa T3- ja aloittaa uudelleen T4-lääkitys. Minä sanoin että "olisi hullua lopettaa se kun kerrankin reiluun puoleen vuoteen voin sanoa oloni olevan normaali. Jaksan käydä töissä, jaksan olla ystävieni kanssa taas, jaksan harrastaa ja käydä kaupassa, jopa siivoaminen ja ruuanlaitto sujuu jälleen. Olen pitkästä aikaa hyvinvoiva ja iloinen, miksi minun pitäisi luopua siitä?" lääkäri pyysi edes kokeilemaan sitä pari viikkoa ja sitten hän uskoo minua. Tein niinkuin hän pyysi, mutta en voinut jatkaa thyroxinilla kahta viikkoa, koska sydänoireet palasivat viikon jälkeen takaisin ja samoin palan tunne kurkussa. Näin sen olevan terveydelleni haitallista. Endokrinologi keskussairaalasta sanoi minulle puhelinkeskustelussa myöntävänsä ettei thyroxin sovi kaikille ja että minä olen yksi niistä. Mutta vaihtoehtoista hoitoa hänellä ei ollut tarjota. Hän siirsi vastuun terveysasemalle, josta saan lähetteen 6 kuukauden välein verikokeisiin kontrollikäyntiä varten.

Huhtikuusta 2014 saakka olen käyttänyt liothyroninia ainoana lääkkeenäni, rehellisesti voin sanoa, että voin hyvin ja olen onnellinen. Hiukset pysyy pääsääntöisesti päässäni, ihon on sanottu hehkuvan. Olen pirteä, iloinen oma itseni. Pääsin palaamaan harrastusten pariin, nykyään harrastan juoksua urheiluseuran valmennusryhmässä, veriarvoni ovat viitelukemissa ja nautin elämästäni avomieheni, työn, urheilun, ystävieni ja perheen parissa, suunnitelen jopa oman perheen perustamista. Olen ikuisesti kiitollinen lääkärilleni, koska hän oli ensimmäinen ja ainoa lääkäri joka kuunteli minua ja otti minut tosissaan. Hän seuraa kontrollikäynneillä tilannettani 6kk välein, kerran jopa soitti minulle kysyäkseni vointiani ja kuulumisiani. Sovimme kontrollikäynnin verikokeiden jälkeen. Hän halusi aidosti auttaa minua. Hänen ammattitaidon ja oikean lääkityksen vuoksi sain elämäni takaisin. Toivon ettei sitä viedä enää minulta pois.

Suurimpana toiveenani oli ettei minulta vietäisi enää elämääni pois... Menetin lääkärini vasta sen vuoksi että hänen esimiehensä kielsi hoitamasta meitä kilpirauhaspotilaita T3-hormonia sisältävillä lääkkeillä. Tämä aiheuttaa minussa suurta pelkoa siitä, että kaikki romahtaa jälleen. Mistä löydän lääkärin, joka ottaa minut hoitaakseen? Mitä jos  tuleva uusi lääkärini joutuu lopettamaan hoitoni? Päädynkö jälleen Keskus-sairaalan sisätautien poliklinikalle, jossa minulle syötetään sanoja suuhun että olen masentunut ja kertoa kuinka kilpirauhassairaudet ovat nykypäivänä "muoti-ilmiö"? Lopulta kun thyroxin ei minulla toimi, minut passitetaan psykiatrille puhumaan "masennuksestani" vaikka mitään masennusta ei ole.

Todennäköisemmin lähden ulkomaille etsimään itselleni apua ja hoitoa, koska olen alle 30-vuotias enkä halua työkyvyttömäksi tässä iässä. En myöskään halua että haaveet omasta perheestä hajoaa ennenkuin kerkeän lasta edes tekemään. En halua syödä thyroxinia väkipakolla sillä hinnalla että oloni huononee. En halua masennuslääkettä masennukseen, jota minulla ei ole. Haluan elää kuten normaalit ihmiset, viettää aikaa läheisten kanssa, jaksaa harrastaa, tehdä töitä, perustaa perheen. Jos se tarkoittaa sitä, että joudun joko menemään tai muuttamaan ulkomaille saadakseni hoitoa ja normaalin, terveen elämän, olen valmis tekemään sen.
                              
Minun mielestäni on aika punnita asioita udelleen. Kymmenet tuhannet kaltaiseni kilpirauhaspotilaat pelkäävät samojen asioiden puolesta kuin minäkin. On väärin että ihmisen täytyy hyvinvointivaltiossamme pelätä sairauden hoitamatta jättämistä. Kuka pitää meidän puoliamme? Keneen voin luottaa ja kenen puoleen voin kääntyä asiassa?

Uusi kilpirauhaskiistaan liittyvä kirjallinen kysymys kansanedustajalta oikeusministerille

Eduskunnan puhemiehelle

kuva: ScanstockPhoto

Valviran tiedonsaantioikeuden rajat
Valviralla on lain mukaan (laki sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta 669/2008 ) oikeus saada tehtäviensä suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset silloinkin, kun on kyse salassa pidettävistä tiedoista. Lisäksi esim. viranomainen, Kansaneläkelaitos ja apteekki voivat salassapitosäännösten estämättä ilmoittaa Valviralle seikasta, joka voi vaarantaa asiakas- tai potilasturvallisuutta (6 §).

Kilpirauhasen hoidosta nousseen kiistan yhteydessä useat lääkärit ovat kannelleet kollegoistaan Valviraan, ja Valvira on asian selvittämiseksi käyttänyt tiedonsaantioikeuttaan hyvinkin laajasti. Valvira on pyytänyt useilta eri lääkäreiltä ja apteekeilta yli sadan potilaan asiakirjat, vaikka potilaat ovat olleet hyvässä hoidossa eikä potilasturvallisuus ole vaarantunut. Myös Helsingin hallinto-oikeus on kahdessa päätöksessään todennut, että hoitava lääkäri on toiminut asianmukaisesti ja vaarantamatta potilasturvallisuutta (päätökset 14.1.2014 ja 19.12.2014).

Valviran laaja tiedonsaantioikeus näyttääkin nyt ongelmalliselta erityisesti, kun sitä punnitaan suhteessa yksityisyyden suojaan. Suomen perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta on säädetty lailla. Salassa pidettäviä ovat mm. asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön terveydentilasta (julkisuuslaki 24 §, 1 mom. 25). Viranomainen voi luovuttaa terveydentilaa koskevia asiakirjoja toiselle viranomaiselle vain, jos siitä on lailla erikseen säädetty, kuten Valviran kohdalla on.

Poliisin tiedonsaantioikeus on määritelty samalla tavoin väljästi kuin Valvirankin tiedonsaantioikeus: "Poliisilla on oikeus saada viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä virkatehtävän suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat maksutta ja salassapitovelvollisuuden estämättä, jollei sellaisen tiedon tai asiakirjan antamista poliisille tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa kielletty tai rajoitettu." (Poliisilaki 35 §, 1 mom.)

Korkein hallinto-oikeus on todennut (KHO:2010:42), että poliisin väljästi määritelty tiedonsaantioikeus (poliisilaki 35 §, 1 mom.) ei oikeuta poliisia saamaan mitä tahansa tietoja. KHO:n mukaan poliisilla oli kuitenkin oikeus saada murharikostutkintaa varten Kelalta tietoja henkilöiden lääkeostoista. Kela ei ollut antanut näitä tietoja, vedoten sairausvakuutuslain 19 luvun 8 pykälään (sen mukaan Kela voi luovuttaa rikostutkintaa ja syytteillepanoa varten tiettyjä salassa pidettäviä tietoja, mutta ei "terveydentilaa koskevia tietoja tai tietoja, jotka on tarkoitettu kuvaamaan henkilön sosiaalihuollon tarpeen perusteita").

KHO:n päätöksen yhtenä keskeisenä perusteena oli se, että poliisi olisi voinut saada vastaavat tiedot myös apteekista. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin mukaan esim. virkamies, lääkäri, apteekkari tai kätilö eivät saa oikeudessa todistaa asioista, jotka on määrätty salassa pidettäviksi. Lääkäri, apteekkari tai kätilö voidaan kuitenkin velvoittaa todistamaan asiassa siinä tapauksessa, että virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta 6 vuotta tai ankarampi rangaistus (myös tällaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen). (23 §, 3 mom.) (Edellä sanottu koskee myös todistamista esitutkinnan aikana.)

KHO:n päätöksen perusteena on myös se, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 § ei ole tarkoitettu kokonaan estämään poliisin tiedonsaantioikeutta virkasalaisuuksissa. Muutoinhan kyseinen pykälä kumoaisi poliisilain 35 §:n 1 momentin mukaisen tiedonsaantioikeuden aina, kun kyseessä on viranomaisen salassa pitämä tieto.
KHO viittaa päätöksessään myös poliisilain perusteluihin (HE 57/1994 vp ). Perusteluissa todetaan: "On yhteiskunnan perusetujen mukaista, ettei turvallisuustyöhön liittyvää viranomaisten välistä tietojenvaihtoa rajoiteta aiheettomasti. Toisaalta on vaadittava, että viranomaisten välinen tietojenvaihto on siten rajattua, ettei sillä tarpeettomasti puututa kansalaisten yksityisyyteen." Edelleen todetaan: "…poliisin tiedonhankinnan tarpeellisuus on harkittava sitä silmällä pitäen, ettei esimerkiksi sosiaali- ja terveysviranomaisia velvoiteta luovuttamaan tietojaan niin yleisesti, että yleisön luottamus näihin viranomaisiin vaarantuisi."

Lisäksi KHO viittaa hallintovaliokunnan mietintöön (HaVM 20/1994 vp ), jossa todetaan: "Valiokunta edellyttää hallituksen ryhtyvän pikaisesti toimenpiteisiin julkisuus- ja salassapitosäännösten uudistamiseksi, jolloin määritellään kokonaistarkastelun perusteella kriteerit viranomaisten oikeudelle saada tietoja toisilta viranomaisilta ja muilta tahoilta ottaen samalla huomioon yksityisyyden suojaan liittyvät kysymykset sekä keinot tiedon luovuttamiseen ja salassapitoon liittyvien kolliisiotilanteiden ratkaisemiseen."

Edellä kuvatun perusteella on ilmeistä, että Valvira käyttää kilpirauhasen hoitokiistassa tiedonsaantioikeuttaan laajemmin kuin mihin poliisi on KHO:n päätöksen (2010:42) mukaisesti oikeutettu. Poliisi oli oikeutettu saamaan lain tarkoin suojaamia henkilön terveydentilaa koskevia tietoja, kun kyseessä oli murharikostutkinta (vrt. oikeudenkäymiskaari 17 luvun 23 §:n maininta todistamisvelvollisuudesta, milloin kyseessä rikos, josta voi seurata vankeutta 6 vuotta tai ankarampi rangaistus). Tässä tapauksessa julkinen intressi oli riittävän iso ohittaakseen yksityisyyden suojan.
Valviralle ei ole oikeuskäytännön kautta muodostunut vastaavaa rajaa tiedonsaantioikeudelle. Kilpirauhaskiistassa Valvira on pyytänyt yli sadan potilaan asiakirjat, kun on kyse potilasturvallisuuden mahdollisesta vaarantumisesta - huomattavasti lievemmästä rikkomusepäilystä kuin em. poliisin tutkima murha. Eikä potilasturvallisuus edes ole vaarantunut, minkä Helsingin hallinto-oikeus on jo kahdessa päätöksessään todennut. Näyttääkin siltä, että Valvira on rikkonut perustuslain potilaille takaamaa yksityisyyden suojaa ilman riittävää julkista intressiä ja on näin ollen puuttunut tarpeettomasti kansalaisten yksityisyyteen.

Iso osa potilasasiakirjoista on hankittu potilaiden tietämättä, ja kuten edellä totesin, asiakirjoja on hankittu, vaikka potilaiden hoidossa ei ole tapahtunut minkäänlaista vahinkoa. Lisäksi kymmenet Valviran toimista tietoiset potilaat ovat kirjallisesti kieltäneet tietojensa luovuttamisen Valviralle. Valvira ei kuitenkaan välitä näistä kielloista eikä Helsingin hallinto-oikeuden päätöksistä, vaan jatkaa edelleen potilasasiakirjojen hankkimista ja tarpeetonta puuttumista kansalaisten yksityisyyteen. Potilaat ovatkin tyytymättömiä Valviran toimiin, ja kaiken kaikkiaan kilpirauhaskiista on vaarantanut jo tuhansien potilaiden luottamuksen Valviraan viranomaisena.

Mielestäni Valviran toiminnasta kilpirauhaskiistassa tulisi saada oikeusministerin kanta. Valviran toiminnan oikeellisuutta punnittaessa on kuultava sellaisia jäävittömiä tahoja, jotka ovat perehtyneet salassapitovelvollisuuden juridiikkaan.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko Valvira ministerin mielestä käyttänyt tiedonsaantioikeuttaan laajemmin kuin mihin on ollut aihetta,
pitääkö ministeri ongelmallisena Valviran tiedonsaantioikeuden väljää määrittelyä ja
aikooko ministeri kehittää Valviraa koskevaa lainsäädäntöä siten, että yksityisyydensuojan tarpeettomalta rikkomiselta jatkossa vältytään Valviran kohdalla?
Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2015
Ari Jalonen /ps

(lähde: eduskunnan verkkosivut, siteerattu 20.2.2015)

Kätilö Silja Seppänen vierailevana kirjoittajana

Taustaa: olen kätilö, imetysohjaaja ja opiskelen vyöhyketerapeutiksi. Kohtaan työssäni Tampereella naisia, jotka toivovat raskautta, odottavat lasta, synnyttävät tai imettävät. Kätilötyö ja naisen hyvinvointi on ollut intohimoni ja mielenkiintoni kohde jo pikkutytöstä alkaen.

Silja Sepppäsen kuva: Outi Aaltonen Photography

                 

Kuukautishäiriöt ovat monelle naiselle tuttu vaiva. Äkäisyys, kivuliaat vuodot, PMS-oireet turvotuksineen- niiden katsotaan kuuluvan naisen elämään. Joillakin naisilla ”ne päivät” haittaavat jopa arjesta selviytymistä tai työntekoa suuresti.

           

Terve hormonikierto ja normaalit kuukautiset eivät kuitenkaan aiheuta häiriöitä. Kun naisen elimistö ja hormonit ovat tasapainossa, kuukautiskiertoon kuuluvat hormonivaihtelut kyllä huomaa, mutta ne eivät invalidisoi eivätkä saa naista (ja puolisoa, lapsia sekä työkavereita) raiteiltaan kerran kuussa. Voimakkaat oireet ovulaation ja kuukautisten yhteydessä voivatkin olla oire hormonien epätasapainosta, ei normaalia kehon toimintaa. Olemme vain tottuneet ja siedättyneet siihen ajatukseen, että kuukautisten nyt vain  kuuluu olla tällaiset.

normaali kuukautiskierto

Painon nousulle, PMS:lle, mielialan vaihteluille, uupumukselle, haluttomuudelle ja kuukautiskierron häiriöille löytyy yleensä syy. Useat kuukautisongelmat johtuvat kahden tärkeimmän naishormonin, estrogeenin ja progesteronin, epätasapainosta. Niihin vaikuttavat myös insuliinin, stressihormoni kortisolin ja kilpirauhashormonin erityksen häiriöt.

Hormonien epätasapaino johtuu ympäristöstä jossa elämme, ravinnosta jota syömme, sekä elämäntavoistamme. Osa toki johtuu perinnöllisistä häiriöistä tai sairastumisesta. Moneen oireeseen voi kuitenkin vaikuttaa itse. Pikakorjausta ei ole olemassa, eikä ongelmaa ratkaista napsimalla hormoneita, syömällä aina vaan vähemmän tai treenaamalla vielä vähän kovempaa.

KORKEA KORTISOLI

Kortisoli on stressihormoni, jota lisämunuaiset pumppaavat elimistöön silloin, kun tarvitsemme tarkkaa ja nopeaa havainnointikykyä, äärimmilleen jännittynyttä hermostoa ja hankalien tilanteiden sietokykyä. Esimerkkinä tilanteesta olkoon vaikkapa se, kun kohtasimme sapelihammastiikerin, jota piti päästä karkuun. Korkea kortisoli aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia, uniongelmia, jatkuvaa kiireen tunnetta, ahdistusta, hermostuneisuutta, poissaolevuutta, hedelmällisyyden alenemista sekä epäsäännöllisiä kuukautiskiertoja.

Nykymaailmassa kohtaamme uutisia terrorisimista, uhkaavasta kylmästä sodasta, valtion velasta, pettämissivustoista; meillä on päällä kolme sovellusta, Facebook ja puhumme samalla puhelimessa yrityksen YT-neuvotteluista; kotona pauhaa viihdepaketti, säihkyy älypuhelimet ja kolme kakaraa pitää kaikki viedä treeneihin kuudeksi eri puolille kaupunkia. Kehomme kohtaa stressitilanteita paljon enemmän, kuin mihin se on alun perin varustettu. Systeemi on jatkuvassa hälytystilassa.

Korkeaa kortisolia voivat aiheuttaa myös verensokerin sahaaminen edestakaisin, ruoka-aineallergiat, yletön treenaaminen (erityisesti pitkäkestoinen aerobinen harjoittelu vaikkapa maratonille) sekä jatkuva laihduttaminen, eli kehon näännyttäminen sen tarvitsemilta ravintoaineilta.



KORKEA ESTROGEENI

Korkean estrogeenipitoisuuden aiheuttajia ovat ylipaino, normaalin painon nopea nousu ilman varsinaista ylipainoa, korkea stressihormonitaso, altistuminen ympäristön ksenoestrogeeneille (parfyymit, ftalaatit, BPA) ja alkoholin käyttö.

Korkea estrogeenin määrä kehossa saa aikaan runsaita vuotoja, rintojen arkuutta, kystia, endometrioosia ja erilaisia PMS-oireita. Niitä ovat mielialan vaihtelut, alakulo, keskikierron ovulaatiokivut, migreeni, ahdistus, itkuisuus, kilahdukset ja aivosumuinen olo.

MATALA PROGESTERONI

Matala progesteroni kulkee usein käsi kädessä korkean estrogeenipitoisuuden kanssa- itseasiassa, estrogeenin määrä voi olla normaali, mutta progesteronin niin matala, että nainen saa häiritseviä oireita. Nämä hormonit tasapainoilevat kuin kiikkulaudalla keskenään. Korkea kortisoli laskee progesteronin eritystä.

Progesteroni erittyy ovulaation jälkeen kehittyvästä keltarauhasesta munasarjoissa. Jos ovulaatiota ei tapahdu, keltarauhanen ei kehity ja progesteronin määrä jää liian pieneksi. Tällöin kohdun limakalvo ei kasva, ja raskautumisesta tulee hankalaa. Matala progesteroni aiheuttaa alentunutta halukkuutta, hyytymiä kuukautisvuodossa, tiputtelua ennen kuukautisvuotoa, lyhentyneitä kiertoja, kuivuutta limakalvoilla, PCOS-oireita, migreeniä, rintojen arkuutta, turvottelua ennen vuotoa… kaikkia niitä oireita, joita pidämme ”normaaleina” kuukautisoireina.

Naisella voi olla yhtä aikaa useamman hormonin epätasapainotila. Hormonit ovat kuin rivi dominonappuloita: kun kaadat ensimmäisen, niin koko rivi on kohta kumollaan.

Mitä sitten voit tehdä? Käy ensin gynekologin vastaanotolla varmistamassa, että oireesi eivät johdu jostain todellisesta sairaudesta. Sen jälkeen suosittelen hakeutumisesta sellaiselle asiantuntijalle, joka kohtaa ihmisen kokonaisvaltaisesti, ottaen huomioon niin fyysiset, ravitsemukselliset kuin psyykkisetkin tekijät hyvinvoinnissasi. Voit etsiä apua ravintovalmentajalta, akupunktiohoitajalta tai vyöhyketerapeutilta, joka ymmärtää naisen hormonaalisia pulmia.  Kun ongelmavyyhdistä löytyy langanpää, sitä voidaan lähteä kerimään auki pikkuhiljaa, jolloin oireet selkiytyvät yksi kerrallaan. Kun keho saa riittävän määrän oikeanlaista ravintoa, lepoa ja rakkautta, se korjaa itse itsensä, toki hitaasti, mutta varmasti.

Vauvantai kätilöpalveluiden verkkosivut: http://www.vauvantai.fi

Kuukautiset aisoihin!

Hyvin monella naispuolisella menstruaatioikäisellä kilpirauhaspotilaalla on kuukautishäiriöitä ja toki niitä on niilläkin, joilla ei kilpirauhashäiriötä ole. Kätilö Silja Seppäsellä on alkamassa aivan upea kuukauden mittainen verkkokurssi nimeltä Kuukautiskorjaamo Kickstart. Suosittelen lämpimästi!

Tässä Siljan yrityksen verkkosivut: http://www.vauvantai.fi/

Siljalta on lähiaikoina tulossa tähän blogiin myös kiinnostava kirjoitus, jota odotamme innolla!

Mikä endokrinologeja riivaa? (no ainakin osaa)

Vertaistuessa tulee usein esiin se, että kilpirauhaspotilaat eivät halua mennä endokrinologin vastaanotolle jos voivat sen välttää. Miksi on näin, jos kerran endokrinologit ovat juuri se erikoislääkäriryhmä sisätautilääkäreiden ohella, joiden pitäisi olla erikoistunut myös kilpirauhaspotilaiden hoitoon?

Hyvin usein törmää kokemuksiin että endokrinologin vastaanotolta poistutaan itkien, pettyneenä, jopa nöyryytettynä ja todellista apua saadaa vain harvoin. Toki poikkeuksiakin on, kuten ne potilaat, joille endokrinologi on määrännyt yhdistelmälääkityksen eli sellaisen kilpirauhasen vajaatoimintaan tarkoitetun lääkityksen, joka sisältää sekä T4- että T3-hormonia ja kun potilas ei satu muutoin kovin "vaikeahoitoinen" ja hänellä siirtyminen yhdistelmähoidolle onnistuu.

Potilaat kokevat myös hyvin loukkaavana vaivojensa vähättelemisen ja moitteet vertaistukeen osallistumisesta. Miksi jotkut lääkärit kokevat vertaistuen uhkana? Jos vertaistuessa oikeasti jaettaisiin täysin virheellistä tietoa ja huonoja neuvoja niin eikö niitä olisi lääkärin helppo potilaalleen osoittaa vääräksi? Vai ovatko endokrinologit jääneet ajastaan jälkeen tai kilpirauhasongelmat heidän hoteissaan lapsipuolen asemaan? Minusta ovat, mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Endokrinologit ovat varmaankin eri mieltä.

Joka tapauksessa vertaistuki esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on nykyään myös kansainvälistä ja kielitaitoiset potilaat hyödyntävät myös muita kuin suomalaisia sosiaalisen median vertaistukiryhmiä. Olen havainnut, että sosiaalisen median vertaistukiryhmissä on erittäin vankkaa kokemusperäistä osaamista. Monet ongelmat on pystytty siellä ratkomaan, joita lääkärit eivät ole osanneet ratkoa tai on tehty lääkäreiden kanssa yhteistyötä. Jos lääkärit kokevat potilaiden aktiivisuuden jotenkin uhkaksi niin miettiköön minun puolesta sitten sitä miksi vertaistuessa joudutaan "leikkimään lääkäriä". Toki kaikissa valvotuissa vertaistukiryhmissä tähdennetään ryhmän säännöissä, että ryhmän jäsenet tai ylläpito ei ole vastuussa siitä jos ryhmän jäsen päättää noudattaa jotakin ryhmän neuvoa kysymättä asiasta ensin lääkäriltään. Viime kädessä vastuu on joka tapauksessa aina potilaalla itsellään ja hänen lääkärillään.

Kysyin kilpirauhaspotilailta heidän kokemuksiaan endokrinologeista. Tässä joitakin kokemuksia julkaistuna kirjoittajien luvalla:

-Eräs sairaalan johtava endokrinologi julisti kilpirauhaseni terveeksi. Samana vuonna yksityinen endokrinologi antoi samojen koetulosten perusteella minulle Thyroxin-lääkityksen, joka korjasikin osan oireista.

-Sain yksityiseltä sisätautilääkäriltä tyroksiinit kokeiluun oireiden perusteella ja lääkitys auttoi. Sain myös lähetteen sairaalan sisätautipoliklinikalle korkeiden kortisolien takia. Sisätautipoliklinikan ylilääkäri sanoi että olen kuitenkin täysin terve ja käytän tyroksiinia vain piristeenä. Hän sanoi että hän ei ainakaan tule uusimaan 2 kk:n lääkereseptiä, jonka olin yksityiseltä saanut.

-Omakohtaisten kokemusten perusteella tuntuvat olevan yhtä viisaita, kun KELA:n lääkärit- tekevät diagnoosit näkemättä potilasta. Vain palanen epikriisiä seuraa postissa.

-Kävin sisätautipolilla TAYSissa korkeiden kortisolien takia. Kuulivat silloisesta Armour-lääkityksestäni ja halusivat kontrolloida kilpirauhasarvoni. Sanoin kyllä, että tämä on hoidossa jo muualla, mutta laittoivat lähetteet kokeisiin. En koskaan mennyt kokeisiin heidän kauttaan, koska olin siellä asioimassa kortisoleista. Sain kotiin kirjeen jossa sanottiin, että todennäköisesti myrkytän itseäni huuhaalääkkeillä ja olen liikatoimintainen. Jos en suostu heidän verikokeisiin menemään niin he kieltäytyvät hoitamasta asiaani enää.

-1,5 vuoden Thyroxin-hoito korjasi masennusoireeni, mutta paraneminen jäi siihen. Oireita oli edelleenkin runsaasti, joten päätin hakeutua keskussairaalan sisätautien poliklinikalle. Siellä minulle ensin lisättiin lääkitykseksi Liothyronin Thyroxinin rinnalle (tämä on kyllä positiivinen kokemus), mutta sekään ei korjannut vointiani. Tutkimuksia tehtiin runsaasti, mutta niistä eivät ainakaan endokrinologit löytäneet selittävää tekijää huonolle voinnilleni. Kun vointini ei millään parantunut, eikä syytä huonoon vointiin löytynyt, tuli kauhukokemus: endokrinologit levittelivät käsiään osaamatta auttaa. He eivät myöskään antaneet mitään ohjeita, kuinka toimia jatkossa. Paitsi jos ohjeeksi lasketaan se, että ei auta kuin kestää ja toivoa, että vointi joskus paranee.

-Olin ollut puoli vuotta Thyroxinilla ja annos oli nostettu varsin suureksi. Oireet eivät poistuneet ja uusiakin oireita tuli lisää. Kunto alkoi olla niin huono, että makasin sohvalla aamusta iltaan, jopa postin haku laatikosta oli liian rankkaa. Menin yksityiselle endokrinologille ja toivoin Thyroxinin rinnalle T3 lääkitystä kokeilumielessä. Tiesin endokrinologin kirjoittaneen tätä lääkettä. Selitin oireeni ja taustani, mutta lääkäri ei tuntunut uskovan minua. Hän sanoi, ettei pysty auttamaan minua millään tavalla ja että minun pitäisi kääntyä psykologisten testien puoleen, jotta ymmärtäisin, että kaikki oireeni ovat vain pääni sisällä kuvitelmaa. Hän kehotti myös hakeutumaan sairaseläkkeelle vaikka yritin kertoa olevani parhaassa työiässä ja halukas työelämään. Myöskään sairaslomaa hän ei suostunut kirjoittamaan, koska olin lääkärin mielestä terve, vaikka arvot paperilla todistivat muuta. Lääkärin diagnoosi minulle oli aivolisäkkeen vajaatoiminta. Kun kysyin miten sitä voisi tutkia tai onko siihen mitään lääkitystä olemassa, lääkäri totesi ettei ole, minun pitäisi vain opetella elämään asian kanssa. Lopussa hän vielä totesi, että minun tulisi hyväksyä, että oireeni ovat vain subjektiivista kokemusta vihjaten, että olen mielenterveys potilas ja luulosairas. Vastaanotolta lähdin itkien ja 100€ lasku kädessä. Myöhemmin sain toiselta lääkäriltä T3 lääkettä, jonka avulla kuntoni on kohentunut huomattavasti.

-Olin syönyt thyroxinia noin neljä vuotta, kun arvot heilahtelivat koko ajan ja lääkettä nostettiin ja laskettiin. Menin endokrinologille. Hän otti vasta-aineet ja ilmoitti minulle, että minulla on Hasimoton tauti. Hän sanoi, että elämä jatkuu ennallaan, mutta kilpirauhanen häviää ajan kuluessa. Tuli sydäntykytyksiä, kun nousin mäkeä. Menin samalle lääkärille. Lääkettä laskettiin taas - ja kohta nostettiin taas. Taas sydämentykytykset tulivat, jolloin hän määräsi beetasalpaajaa. Seuraavalla kerralla kysyi, mitä syön tyktytyksiin ja kerroin syöväni beetasalpaajaa. Hän kauhisteli ja sanoi, että ei vajaatoiminnassa voi syödä sellaista. Oli itse määrännyt. Hän siis laittoi kokeista toisiin, nosti ja laski lääkkeen määrää eikä muuta. Nyt olen syönyt kolmatta vuotta eläinperäisiä ja olen ihan normaalissa olotilassa. Olen myös gluteeniton. Nämä auttavat.

-Menin endon vastaanotolle syötyäni pelkästään thyroxinia monta vuotta saadakseni selvyyttä mistä oireeni johtuvat. Hän määräsikin ensi käynnillä lion thyroxinin rinnalle, mutta määräsi samalla thyroxinin määrän laskettavaksi sen hetkistä annostusta alemmas. Aloitin toiveekkaana lion syömisen ja se auttoikin hetken aikaa tai liekö parempi olo johtunut toiveikkaasta olostani.
Menin kontrollikäynnille endolle ja kerroin ettei olo oikein ole kummentunut alkupäivien huuman jälkeen ja hän totesi siihen, että vika ei ole sitten kilpirauhasessa. Odotin hänen miettivän sitä missä vika, kun hän meistä se lääkäri oli, mutta kun mitään ei tapahtunut vaikka kysyin missä se voisi olla. Kiitin, maksoin ja lähdin. Ikinä kukaan ei varmaan ole palkaansa noin helpolla tienannut, käyntini ei kestänyt kauaa ja sainko minä rahalleni vastetta. En.
Äänestin jaloillani ja vaihdoin lääkäriä. Löysinkin sellaisen, joka sääti ensimmäisenä lääkitystäni paremmin minulle sopivaksi sekä lähti selvittämään ongelmieni syytä. Vieläkään kaikki ei ole selvinnyt, mutta jatkossa olen varovaisempi siinä mihin rahojani käytän. Tutkinto ei takaa välttämättä mitään ja tärkeintä lääkärin toiminnassa on kuunnella potilasta sekä etsiä ratkaisua.

-2008: Menin erikoislääkäriin kun oireet olivat olleet noin puoli vuotta, 13 selkeää oiretta suoraan listalta. Sanoi olevansa endo, mutta selvisi että onkin sisätautilääkäri ja erikoistunut suolisto-ongelmiin. Hän piti minua vain saikulla ja sanoi, että olen vain laiska ( nukuin 17h/vrk) ja sokeriarvon mukaan nyt pitäisi lopettaa se karkin syönti tai kohta puhkeaa diabetes (en todellakaan syönyt epäterveellisesti, tuskin söin ollenkaa). Lihoin 5kk 18kg. Nykyään tiedän, että ollessani vajaalla, yksi oireistani on sokeriarvon nousu. Ei suostunut aloittamaan lääkitystä taisin saada masennuslääkkeitä joita en ikinä ottanut. Talsin yleislääkärille joka oli kauhuissaan ja aloitettiin thyroxin lääkitys. 2011: Menin endokrinologille. Tällöin olin jo Thyroxin lääkityksestä saanut apua mutta oireita tuli koko ajan takaisin. Hän sanoi ja lausuntokin tästä on, että minulla ei ole vajaatoimintaa. Söin e-pillereita ja kun kerroin kuukautisten jääneen pois, sanoi ettei ole mahdollista. Itkin vastaanotolla ja totesi vain, että on koululääketieteen lääkäri.
Monien lekurikäyntien jälkeen löysin sisätautilääkärin, jonka kanssa on kolme vuotta säädelty annoksia ja 2013 otettiin eläinperäinen Armour käyttöön, koska t3 oli alhaalla. Lääkäri joka kuuntelee ja sen perusteella suunnitellaan hoito. Itse selvitän jatkuvasti uusia mahd kokeita. Tiedän, että hänen tietonsa ovat nyt loppuneet, mutta kun testejä pyydän, hän laittaa.

-Olin saanut oireitteni vuoksi tk-lääkäriltä tyroksiinin kokeiluun n 4 kk ennen endokrinologilla käyntiäni. Olin kärsinyt vajaatoimintaoireista jo useamman vuoden, joista huomattavammat olivat hiusten lähtö, väsymys, n. 8 kertaa vuodessa olevat flunssat, astma, kohonneet kolesteroliarvot, kehon lämpö 34,2. Annokseni sillä hetkellä oli 3 lastentablettia. Ja koska halusin vahvistuksen oikein erikoislääkäriltä oireisiini ja lääkitykseen menin yksityisen lääkärin vastaanotolle. Kaikki oli muuten ollut ok, mutta oli tullut unettomuutta, hikipuuskia ja ahdistuneisuutta ja Paniikkioloja.

Mulla oli viikon vanhat labrat mukana ja arvot olivat hienoisesti nousseet ja Tsh laskenut alle 1.
Endokrinologi kuunteli oireeni ja sanoi, että olen vakavasti masentunut ja kysyi haluanko pikaisesti lähetteen psykiatriselle osastolle? hän sanoi, että voi laittaa heti lähetteen. Ja sitten noi tyroksiinit pois, olet ajanut itsesi liikatoiminnalle. T4 13, t3 3,8
Aloittaessani t4 oli 9,5 ja t3 3,2. Sain myös pelottelut siitä, mitä turha tyroksiinin syönti aiheuttaa sekä kiellon seurata mitään nettiryhmiä, joissa keksitään omia diagnooseja.
Siispä lopetin muistaakseni kolmesta lasten tabusta, seinään! Ei neuvonut vähentämään pikkuhiljaa! Mistäpä olisin tämän tiennyt. 5-6 viikon jälkeen olin niin masentunut ja paniikkioloissa, ettei ikinä. Aloitettiin masennuslääke, sitäkin kolme eri valmistetta ennenkuin alkoi jotenkin toimia. Alkuperäiset oireeni eivät kuitenkaan olleet vähentyneet, ehkä jääneet vähemmälle huomiolle masennuksen, jatkuvien masennuslääkkeivaihtojen ja aloitusoireiden varjoon. Noin puolen vuoden päästä itse ymmärsin, että oireet, joita endokrinologilla olin kertonut olivat vaihdevuosioireita, joten sitten alkoi hormonien metsästys.
Tasapainon löytämiseen meni noin vuosi. Nyt olen taas tyroksiinilla, aloitin elokuussa ja olo on paljon parempi. Kehon lämpöni on noussut 35,8. Tyroksiinia menee nyt 1 kokonainen aik tabletti.

-Endogrinologikäyntini lääkärin menettämisen jälkeen (lääkäriltä Valvira vienyt oikeudet hoitaa kilpirauhaspotilaita). Vein oirelistan, tiivistelmän potilashistoriastani sekä verikoetuloksia mukanani, joita ei vilkaistu kuin sen verran mitä TSH-arvo on ollut neljä vuotta sitten kun olen saanut ensimmäiset lääkkeet. Kunnallisen arvot näyttivät tuolloin TSH 3, kun yksityisen teettämät MDD-testit taasen 3,99. Endo käski lopettaa kaikki lääkitykset välittömästi, koska minulla ei kuulemma ole vajaatoimintaa. Katsoi vain kunnallisen ottamia arvoja. Ei kiinnostanut oireet eikä myöskään tieto siitä, että T3-lääkkeellä olin saanut vihdoin elämän syrjästä kiinni. Sanoi T3:n olevan “douppia”. Lisäksi paheksui HC:n käyttöä, vaikka kaikki näyttö tämänkin tarpeellisuudelle oli. Kehoitti etsimään jonkun toisen lääkärin, jos hänen ohjeensa eivät kelpaa. Alkuun vielä aloitti vastaanoton lauseella; “En edes ajatellut ottaa sinua vastaan, kun luin että syöt T3:a.” En tiennyt että kunnallinen endo saa kieltäytyä hoitamasta potilasta näkemättä häntä. En saanut apua. Vajaatoiminnan on diagnosoinut jo kolme eri lääkäriä ennen häntä. endo sanoi, että autoimmuunitulehdusarvoni ollessa 889 (>34), "se ei tarkoita mitään". Hän ei edes suostunut vilkaisemaan MDD -tuloksia. (yksityinen laboratoriopalvelu, jolla Suomessa kuitenkin oikeudet mm. KELA-korvauksiin kilpirauhaskokeiden suhteen) Onneksi sain toisen lääkärin.

-Endokrinologi sanoi minulle, ettei eläinperäiset (eikä pelkkä T3) auta vaan niistä on pelkkiä huonoja kokemuksia. Tämä siis yliopistollisessa sairaalassa. Hassua tässä on se, että tämä lääkäri kuitenkin kirjoitti minulle eläinperäisen Thyroid-valmisteen ja erityislupahakemuksen.

-Minulle on endokrinologi ihan omasta aloitteestaan aloittanut Armourin eikä edes ehdota vaihtoa muuksi. Että näinkin voi hyvällä säkällä olla... 

Kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnosointiin ja hoitoon Suomessa tarvitaan muutos. Jos endokrinologit ovat haluttomia sitä muutosta toteuttamaan, muiden erikoistumisalojen soisi silloin ottaa asiasta vastuun ja joka tapauksessa kuka tahansa lääkäri voisi perehtyä kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon. Usein parhaita hoitotuloksia on saatu funktionaaliseen lääketieteeseen perehtyneeltä lääkäreiltä, joista monet ovat yleislääkäreitä, mutta jotkut myös erikoislääkäreitä. Hoitotapojen muuttuessa ja monipuolistuessa lääkärit tarvitsevat myös työrauhan. Heidän tulee saada toimia rauhassa yhteistoiminnassa potilaidensa kanssa ilman että on joka välissä pelättävä kateellisten kollegojen tekevän epäkollegiaalisesti heistä valituksia Valviraan.

Suomen Terveysjärjestön verkkosivut ovat uudistuneet. Olen kirjoittanut sinne tätä aihetta sivuten: http://www.terveysjarjesto.fi/tietoa-kilpirauhasesta/22-kilpirauhasen-hoito-suomessa